Viron Suomen-instituutti

Viro-instituutti Suomessa

Viron instituutin perusti Lennart Meri vuonna 1989. Sen tarkoituksena oli tehdä itsenäisyyttä tavoittelevaa Viroa tunnetuksi ulkomailla. Sen toiminta käynnistyi varojen puutteessa vaatimattomasti, mutta Viron itsenäistyttyä vuonna 1991 sille alettiin rakentaa kulttuuriedustustojen verkkoa Viron diplomaattiedustuksen rinnalle.

Nykyään Euroopassa toimii instituutin aloitteesta ja välttämänä joka vuosi yli puolensataa kulttuuritapahtumaa. Instituutti julkaisee kolmea virolaista kulttuuria esittelevää lehteä, jotka ilmestyvät englanniksi. Lisäksi joka vuosi ilmestyy noin 15 nimettyä esitettä, jotka esittelevät Viroa monilla kielillä. Jo yli viisi vuotta Viron instituutti on pitänyt toistaiseksi ainoata Viro-verkkoensyklopediaa Estonicaa. Instituutti saa tukea Viron kulttuuriministeriöltä.

Viro-instituutti Suomessa, ensimmäinen Viron ulkomaille perustama kulttuuriedustusto, avattiin Helsingissä Mariankadulla 10. lokakuuta vuonna 1995. Instituutin toimitilat olivat Mariankadulla vuoteen 2010. Vuoden 2010 kesäkuussa instituutti muutti yhdessä muiden Viro-toimijoiden kanssa Eesti Maja – Viro-keskukseen Helsingin Suvilahteen (Sörnäisten rantatie 22).

Viro-instituutin johtaja Suomessa on Grete Ahtola, projektipäällikkönä työskentelee Kadri Kaljurand.

Viro-instituutin pääasiallisena tehtävänä on virolaisen kulttuurin tunnetuksi tekeminen Suomessa sekä maittemme kulttuurisuhteiden monipuolinen edistäminen. Instituutti panostaa erityisesti nuorten keskuudessa tehtävään työhön tarjoten mm. tietopaketteja kouluille ja tietoja opiskelumahdollisuuksista Virossa. Lisäksi instituutti pyrkii palvelemaan Suomessa asuvia virolaisia.

Instituutti järjestää konsertteja, näyttelyjä, kirjallisuusiltoja, luentoja ja muita kulttuuritapahtumia eri puolilla Suomea. Se toimii yhteistyössä maidemme ministeriöiden sekä kulttuuri- ja opetusalan toimijoiden kanssa. Toimipisteessään Helsingissä instituutti tarjoaa asiakaspalvelua kaikissa Viroon liittyvissä kysymyksissä.

Eesti Maja – Viro-keskus
Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22
00540 Helsinki
Puh. +358-9-669 805
Puh. +358-50-438 5331
info@viro-instituutti.fi


Liity sähköpostilistalle!

Viro100
culture.ee
estonica
Skype Me™!