Adam Cullen

Haapsalulle

Suomentaneet Merja Aho ja Hannu Oittinen

pieni paikka
koskaan sammu tuli
ainoakaan

pikkupaikan
tuulet tarinoivat
sielun kielin

pieni paikka
uuni saa illalla
syleilysi

pieni paikka
esivanhemmilta
puinen kaappi

pieni paikka
keskellä katua
ihmisiä

pieni paikka
asu sieluakaan
minä asun

pieni paikka
kadut luikertavat
hämäryyteen

pieni paikka
luukut sulkeutuvat
kausi ohi

pikkupaikan
baari on suljettu
vappuun asti

pieni paikka
yölampun valossa
varjot tanssii

pikkupaikan
mukavuusalueen
vuoksi, luode

pikkupaikan
aamuyöhön kuuluu
diskon jytke

pieni paikka
omat hemmot breikkaa
jenkkiräppii

pieni paikka
nahkarotsi tekee
autuaaksi

pieni paikka
kadun verran pääset
lähemmäksi

pieni paikka
kai myös pussikatu
jonnekin vie

pieni paikka
sielua hivelee
pitsin kirkkaus

pieni paikka
lätäköissä jäätä
merellä ei

pieni paikka
vastaantulijoilla
tutut kasvot

pieni paikka
kirjaston pihalla
taideteos

pieni paikka
tunnet uunin lämmön
lähelläsi

pieni paikka
puussa rapistellaan
variksetko

pieni paikka
linnanmuuri turvaa
linnoituksen

pieni paikka
savun haju leijuu
lämmin tupa

pienen paikan
viime junasta jo
sukupolvi

pikkupaikan
yksinäisimmällä
laiturilla

pieni paikka
saarten tulenloimut
öisin tanssii

pieni paikka
jääpeite rasahtaa
lahden päällä

pieni paikka
kadun rapakoista
katupeili

pieni paikka
lepohetki koittaa
maanantaisin

pieni paikka
kuura makaa maassa
puoleenpäivään

pieni paikka
pyörät kesäöiden
unelmissa

pieni paikka
jääkarhu vedessä
paleltaako

pieni paikka
kynnysmaton alla
kotiavain

Haapsalussa
linna onnessaan niin
mäkin sua

1279

 

Adam Cullen

Haapsalulle omistetut vironhaikut on valikoitu ja suomennettu Adam Cullenin kokoelmasta Väikses linnas (Tuum, 2019).

Adam Cullen (s. 1986) on Minnesotasta kotoisin oleva kääntäjä ja muusikko, joka on elänyt kymmenisen vuotta Virossa. Teoksellaan Väikses linnas hän liittyy nuoreen Virossa luotuun runosuuntaukseen, vironhaikuun. Kirjan otsikon sisältämä lempeä viittaus pikkukaupunkiin osoittaa kohti Haapsalua ja Läänemaan rantamien merellisiä lakeuksia.
Cullen on aiemmin julkaissut kaksikielisen runokokoelman Lichen/Samblik (Näö Kirik, 2017). Lisäksi hän on kääntänyt englanniksi useiden virolaiskirjailijoiden tuotantoa.
Eesti haiku eli vironhaiku on lainannut jälkiosan nimestään japanilaiselta sisareltaan, mutta typistänyt haikun tavumäärää “virolaisemmaksi”. Eli kun japanilaisen haikun kolmen säkeen tavumäärät ovat 5 + 7 + 5, toimii vironhaiku muodossa 4 + 6 + 4. Cullenin Väikses linnas on tiettävästi vasta neljäs runoteos, joka on kirjoitettu kokonaan vironhaikulla. Aikaisemmin sitä ovat käyttäneet Asko Künnap, Jürgen Rooste, Karl Martin Sinijärv ja Hannu Oittinen.

Suomentajien perusratkaisuna on ollut kääntää haikut alkuperäisen tekstin mittaan. Käännöstapa johtaa samalla kiinnostavaan mitalliseen ja semanttiseen rinnakkaisuuteen suomen ja viron välillä. Koska vironhaiku on äärimmäisen tiivis mitta, kääntäjien ollut pakko tehdä valintoja. Perusratkaisuja sisällön toistamiseen toisella kielellä on kaksi.
Jos luopuu alkuperäisestä mitasta ja turvautuu vapaaseen esittämiseen tavalla tai toisella, niin tulos saattaa parhaimmillaan yltää runoksi, mutta vironhaiku(a) se ei enää ole. Ongelma on oikeastaan sama, jos sonetti suomennetaan vapaasti: se on tosin lyriikkaa, mutta mihin katosikaan sonetti?

Alkuperäiseen mittaan käännettäessä törmätään suomen ja viron kielen pituuden eroihin sekä sisällöllisiin ongelmiin, jotka ratkaistaan mitan ehdoilla. Vironhaikussa tämä tuntuu ensin mahdottomalta yhtälöltä – taas mitan ehdoilla ja sen vuoksi – kunnes se sitten alkaa aina enemmän tuntua mahdolliselta. Suomen kieli venyy sittenkin kaikkeen, jopa vironhaikun suomentamiseen.

Selvimmin sanottuna suomennos kulkee suomen kielen mahdollistamien ilmaisukeinojen varassa hiukan toista uraa kuin alkuteksti. Todennäköisesti käännös siis poikkeaa alkutekstistä. Vaan jos rehellisiä ollaan, niin käännökset tekevät näin aina. Käännettäessä kyse on aina erilaisista valinnoista. Vironhaiku vain nostaa nämä valinnat poikkeuksellisen selvästi esiin vähän samalla tavoin kuin Marta Keravuoren Kirsikankukkia ja sittemmin Tuomas Anhavan tulkinnat Kaukoidän lyriikasta toivat 1950-luvulla japanilaisen tankarunouden suomalaisten tietoisuuteen.

Adam Cullenin vironhaikujen kääntäjät olettavat edelleen, että heidän valitsemansa käännöstapa on lähempänä alkuperäistä tekstiä – ja myös runoa – kuin pilkuntarkasti selittävä tai täysin vapaa käännös.

• • •

Merja Aho

Merja Aho työskentelee Kirjallisuuden vientikeskuksessa FILIssä kääntäjäkoulutusten suunnittelijana. Päätyönsä ohella hän suomentaa virosta niin asiatekstejä kuin kaunokirjallisuutta.

Hannu Oittinen

Hannu Oittinen on toiminut viron kielen kääntäjänä 1990-luvun puolivälistä lähtien. Hänen kaunokirjallisiin suomennoksiinsa virosta kuuluu alun toistakymmentä romaania sekä muuta proosaa, sen lisäksi mittava määrä runokäännöksiä. Hän on suomentanut virosta myös tietokirjoja, toimittanut useita kaunokirjallisia teoksia sekä toiminut tietokirjallisuuden parissa yhtenä osa-alueenaan juuri Viro.