Viron Suomen-instituutti
Toiminta vuonna 2005
Viro linnun siivin ja Kartta & Kortti
Valokuvia, asemakaavoja ja postikortteja
Molemmat näyttelyt avataan ma 27. joulukuuta 2004 klo 17.00 Kouvolan kaupunki- ja maakuntakirjastossa (Salpausselänkatu 33). Näytte
lyt ovat avoinna 7. tammikuuta 2005 saakka.
Kuva: Endel Grensmann.
Viro linnun siivin on Viron Suomen-instituutille tilaustyönä tehty Viroa esittelevä salonkikelpoinen valokuvanäyttely. Näyttely koostuu ilmavalokuvaukseen erikoistuneen Endel Grensmannin kuvista, jotka olivat esillä alkukesällä 2004 Espoon Teknillisessä korkeakoulussa järjestetyssä näyttelyssä.
Kartta & Kortti on Viron kaupunkien asemakaavoja ja postikortteja esittelevä näyttely.
Näyttelyn on koostanut Viron kansalliskirjasto ja sen kierrättämisestä Suomessa vastaa Suomen Viro-yhdistysten liitto.
Rokkia rapakon takaa: Kosmikud (EST) ja Union (EST)
Kaksi virolaisbändiä esiintyivät 9. helmikuuta 2005 On the Rocksissa (Mikonkatu 7, Helsinki) klo 23.00 alkaen.
On the Rocksin konserteista on muodostumassa virkistävä perinne, joka yhdistää Helsingissä asuvia virolaisia ja kovasta rokista pitäviä suomalaisia. Vuonna 2003 alkaneen tapahtumasarjan aikana On the Rocksissa on käynyt monia etelänaapurin bändejä ja kokemukset ovat olleet positiivisia.
Liikenne lahden yli on selvästi aktivoitunut. Myös suomalaisbändit ovat löytäneet yleisönsä Tallinnassa Naapurivisa-tapahtumissa, josta parhaimpana esimerkkinä on Kauko Röyhkän onnistunut konsertti Tallinnassa.
Kosmikud on jonkinlainen kummajainen Viron rockskenessä. Sen vironkielisistä sanoituksista ilmenee syvää masennusta, melankoliaa ja neurooseja.
Kosmikud on kovan live-bändin maineessa ja vieraillut Suomessakin lukuisia kertoja.
Union on rockklassikojen covereihin erikoistunut bändi, jonka soittajat ovat pitkän linjan muusikoita, kuten Apelsinista tuttu Hillar King ja Music Seifin Mati Vaarman ja Elmu Värk.
Tapahtumaa tukivat Viron Suomen-suurlähetystö, Viron Suomen-instituutti
ja Tallink Finland oy.
Kuvia konsertista (kuvat: Toomas Dettenborn):
Viron itsenäisyyspäivän iltajuhla
24. helmikuuta 2005 Vanhan kirkon puiston tilaisuuden jälkeen iltajuhla Viro-instituutin tiloiss
a Baltia-keskuksessa
Juhlapuhe: SVYL:n hallituksen varapuheenjohtaja, eversti Matti Lukkari. Musiikista vastasivat tällä kertaa virolaiset ooppera- ja operettisolistit Annika Põder ja Silver Lumi.
Iltajuhla järjestetään yhteistyössä Suomen Viro-yhdistysten liiton kanssa.
Kuvat: Toomas Dettenborn.
Viljandin ystävät ry:n lauluilta
Viro-instituutti tuki Viljandin ystävät ry:n lauluiltaa lauantaina 5.3.2005 klo 18.00.
Paikka oli ravintola White Lady ja säestäjänä Kulno Malva (kuvassa) Viljandin kulttuuriakatemiasta.
Yhteystiedot:
Osoite: Mannerheimintie 93, 00270 Helsinki. (Kts. kartta)
Viljandin ystävät ry:
http://vyry.viljandi.net
Tartto - hyvien värien kaupunki -valokuvanäyttely
Musovirastossa (Sturenkatu 4, Helsinki) on esillä valokuvanäyttely tarttolaisten rakennusten maalaamiskamppanjasta. Näyttely on avoinna museoviraston aukioloaikojen mukaisesti 12.4.-3.5, 4.kr., ohjaus kerrokseen infopisteestä, opastus kerroksessa.
Museovirastossa on esillä Tarton kaupungintaiteilijan Anli Tummin kokoama valokuvanäyttely tarttolaisista puutaloista, jotka on maalattu alkuperäiseen väriasuunsa Tarton kaupungin Hyvien värien kaupunki -projektissa.
Maineikkaasta yliopistokaupungista on hyvää vauhtia tulossa yhä kauniimpien värien kaupunki, sillä rakennukset, lähinnä puutalot, ovat mukana projektissa, jossa kaupunki opastaa rakennusten omistajia alkuperäisten värisävyjen etsimisessä laatimalla heille ilmaisen
värihistoriikin asuin- ja pihapiirirakennuksistaan. Hyvien värien kaupunki -projekti esittelee hankeen tuloksia viime vuosilta eli valokuvia Tarton puutaloista ennen maalausta ja sen jälkeen.
Lisätietoja järjestäjiltä: Mika Keränen, Viron Suomen-instituutti, Tuula Hakala, Museovirasto, tuula.hakala@nba.fi
Õigem valem - runoutta ja proosaa
Kirjallinen salonki
Rikhardinkadun kirjasto
ke 11.5 klo 18.00
Õigem Valem on tallinnalaisten Jan Kausin, Kalju Kruusan, Fagira D Mortin ja Juku-Kalle Raidin vuonna 1998 muodostama kirjallinen seurue, joka on julkaissut kaksi yhteistä runokokoelmaa. Esikoinen "Õigem Valem" ilmestyi vuonna 2000 ja toinen runokokoelma "Enam vähem" vuonna 2003.
Õigemvalemlaiset ovat omien sanojensa mukaan "biologinen yhteiskunta". Jan Kaus nelikosta selvittää taustoja lyyrisesti: "Õigem Valem ei ole ryhmittymä. Õigem Valem on yhdyskunta. Yhdyskunnassa aika liikkuu omaa tahtiansa, sen koostumuksella ja reviirillä on rajansa - mutta sen vaikutuksella ei ole. Õigem Valemista versoneiden sanojen siitepöly on levinnyt kauas. Õigem Valem on yhtye. Jokaisella on instrumenttinsa. Jos joku soittajista puuttuu, hänen soittonsa kuuluu muiden soitannassa. Porukkaan on kuitenkin turha etsiä uutta soittajaa. Õigem Valem ei ole todellinen henkilö, vaikka se välillä toimii kuin fyysinen henkilö. Õigem Valem voisi hyvinkin vaikuttaa kirjailijaliitossa, jos sillä olisi käytössään yksi ääni. Ääni, jolla on neljä suuta ja neljä puheenpartta. Rehellisesti sanottuna koko Õigem Valemia ei ole olemassa, sillä ympäristön vaatimusten vaikutuksesta yhdyskunnat muuttuvat elinympäristössämme. Menneiden aikojen loiston, koskemattomat ajatuksenmättäät ja karaistavan ja kirkkaan tunteiden silmäkkeen voi vielä jotenkuten aistia. Myöhemmin voimme seurata, miten yhdestä kotelosta kuoriutuneet neljä perhosta liihottelevat kuka missäkin."
Rikhardinkadulla tapasimme Õigem Valemista Jan Kausin, Fagira D Mortin ja Juku-Kalle Raidin. Heidän tuotantoaan ovat suomentaneet tapahtumaan Petteri Aarnos, Varja Arola, Raija Hämäläinen ja Hannu Oittinen.

Õigem Valem Rikhardinkadun kirjastossa. Vasemmalta: Jan Kaus, Fagira D Morti, Juku-Kalle Raid. Kuva: Toomas Dettenborn.
Käsiohjelma pdf-muodossa!
Tapahtuman järjestivät: Rikhardinkadun kirjasto, Tuglas-seura ry, Tuglas-seuran kääntäjäklubi, Viron Suomen-instituutti
Suurkiitos tuesta Viro-instituutin ystävät ry:lle!
Aapo Ilves Pispalassa
Viime vuonna Eurovision laulukilpailussa Viroa edustaneesta murrelaulusta Tii tunnettu Aapo Ilves esiintyi tämän vuoden Pispalan karnevaaleilla. Mies ja kitara astuivat lavalle lauantaina 28.5 Puistotorilla (Tahmelan viertotien ja Hirvikadun risteys) klo 15.20.
Aapo Ilves on vuonna 1970 syntynyt rääväsuinen trubaduuri, joka esittää tapahtumassa omia runojaan ja musiikkiaan, joista osa on kirjoitettu Viroksi, osa Ilveksen kotiseudun Räpinan murteella. Musiikkiohjelmaa täydentävät Ilveksen Leevi and the Leavings -coverit, kuten Trenditeadlik mees eli vironkielinen versio Muotitietoisesta.
Maria Laatspera, Kairi Leivo ja Aapo Ilves Pispalassa. Kuva: Ursula Mälk.
Baltia-keskuksen avoimet ovet
Tiistaina 7. kesäkuuta 2005 klo 14.00 - 21.00
Avoimien ovien perinteemme sai jatkoa kesäkuun alussa tutussa paikassa eli keskuksen tiloissa osoitteessa Mariankatu 8 B. Ovet avattiin jo kello 14.00, jolloin oli mahdollisuus tutustua Baltia -kirjastoon ja Viron kartanot -näyttelyyn.
Varsinainen ohjelma alkoi kello 17.00:
17.00 - 17.05 Viron kartanot -näyttelyn avajaiset
17.10 - 17.30 Kartanot, erottamaton osa virolaista maisemaa, kulttuuri- ja muuta historiaa, SVYL:n projektisihteeri Grete Juurik
17.30 - 18.00 Palmsen kartano ja sen isännät von Pahlenit, Viron akateemisen kirjaston tutkija Mare Luuk
18.10 - 18.40 Concerto piccolo -Pieni konsertti, virolaista kansanmusiikkia esittivät Kairi Leivo ja Tormi Kevvai.
18.40 - 19.10 Latvia esittäytyi:
Latvian -matkailun uutuudet, johtaja Anita Jäntti
Rozentals -seura linkkinä Suomen ja Latvian välillä, toiminnanjohtaja Riikka Pirttikangas
19.15 - 19.35 Kanteleensoittoa Liettuasta
19.45 Tietokilpailun oikeat vastaukset
20.00 Balttilainen karaoke
Koko iltapäivän ja illan ajan:
* SVYL-verkkopuodin kirja- ja levymyynti: runsaasti uutuuksia
* Tuoretta matkailumateriaalia Virosta, Latviasta ja Liettuasta
* Kahvia, pullaa ja raikasta kevätboolia
* Yleisbalttilainen tietokilpailu, kysymyksiä ja palkintoja kaikista
kolmesta maasta
* Arpajaiset, joka toinen arpa voittaa!
* Baltia-kirjasto avoinna klo 17:ään saakka
Kinobussi Suomessa 2005
22.8 - 2.9.2005
Katso reitti!
Kinobussin miehitys
Suomessa tehdyt lasten elokuvat
Viron Suomen-instituutti juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan, jonka kunniaksi instituutti järjestää koko Suomen kattavan juhlakiertueen. Vierailukohteiksi on valittu mahdollisimman paljon maalla sijaitsevia kouluja, joissa elokuvissa käynti on harvinaisempaa herkkua kuin kaupungeissa.
Kinobussi tarjoaa koululaisille tilaisuuden tehdä omia elokuvia työpajassa ja esittelee virolaista elokuvaa Rosvonkiven Martin -elokuvaesityksen muodossa.

Kinobussi Hämeenlinnassa 23.8.2005. Vasemmalta: Lauri Nagel, Märten Vaher, Marko Sarv, Mikk Rand, Mika Keränen, Rene Vilbre. Kuva: Toomas Dettenborn.
Elokuvateemapäivän lukujärjestys pähkinänkuoressa:
Päivä alkaa klo 9.00 Kinobussin esittelyllä, jonka jälkeen jakaudutaan enintään kuuden henkilön ryhmiin, joissa tehdään 1-2 minuutin pituisia lyhytelokuvia. Lyhytelokuvan sijaan ryhmä voi halutessaan toteuttaa myös lyhytanimaation.
Ennen kuvauksia miehistö tutustuttaa lapset terminologiaan ja yleisesti alaan. Sitten tehdään käsikirjoitus ja kohtaukset storyboardille. Ja filmataan!
Käytössä on viisi videokameraa, editointilaitteita ja muu tarpeellinen tekniikka. Kinobussin virolais-suomalaisen miehistön opetuskielet ovat suomi, viro ja englanti.
Ruokailun jälkeen iltapäivällä viimeistellään lyhytelokuvat, jonka jälkeen kutsutaan koulun oppilaat ja opettajat koolle telttaan (tai sateella koulun liikuntasaliin) katsomaan päivän aikana työpajoissa aikaan saatuja tuotoksia ja suomeksi tekstitetty Rosvonkiven Martin*. Koulupäivä päättyy noin klo 15.00.
* Rosvonkiven Martin
Kokoperheen elokuva kertoo 10-vuotiaasta yksinhuoltajaäitinsä kanssa asuvasta Martinista. Perheen muuttaessa maalle Martin törmää vaikeuksiin uudessa koulussa. Martin rakastuu Martaan, joka näyttää kuitenkin olevan ihastunut hulttiomaiseen Keviniin, menestyvän liikenaisen ainoaan poikaan. Asetelma muuttuu, kun Martin tapaa kummallisen kissan leikkipaikassaan Rosvonkivellä. Kissa esittäytyy Nitram-nimisenä velhokissana ja on erittäin innokas ratkaisemaan kaikki Martinin elämään liittyvät ongelmat.
Alkuperäisnimi: Röövlirahnu Martin
Julkaisuvuosi: 2005
Ohjaaja: Rene Vilbre
Elokuvakäsikirjoitus: Mihkel Ulman
Käsikirjoitus: Kristian Taska
Rooleissa: Madis Ollikainen, Kadi Sink, Andry Zhagars, Ott Sepp, Piret Kalda, Maria Avdjushko, Jaan Rekkor ja Lembit Ulfsak
Tuottajat: Manfred Vainokivi, Riina Sildos ja Kristian Taska
Kesto 75 min * 35 mm * 1:1, 66 * Colour Dolby SR
Johannes Pääsuke - Mies ja kaksi kameraa -valokuvanäyttely
7.10 - 23.10.2005
Vanha kirjastotalo
Keskustori 4, Tampere
Avoinna ma-pe 10-18, la-su 11-17
Näyttelyyn vapaa pääsy!
Kahden kameran Johannes Pääsuke (1892-1918) ikuisti aikakautensa kaupunkeja sekä elämää maaseudulla hyvin ihmisläheisestä näkökulmasta. Pääsuken kuvat tavallisista ihmisistä askareidensa parissa kuuluvat Viron valokuvataiteen aarreaittaan.
Viron kansallismuseon ensimmäinen valokuvaaja Pääsuke oli myös filmimies. Viron elokuvahistorian katsotaan alkaneen vuonna 1912, jolloin Pääsuke tallensi taitolentäjä Sergei Utotshkinin lentonäytöksen filmille. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuvasi Viron ensimmäisen taide-elokuvan Karujaht Pärnumaal (Karhunmetsästys Pärnumaalla). Pääsuke ehti tehdä lyhyeksi jääneen elämänsä aikana 40 elokuvaa ja filmikatkelmaa.
Hänen valokuvatuotantonsa on talletettu Viron kansallismuseoon, jonka kokoelmissa on 1300 Pääsuken ottamaa valokuvaa.
Museossa on myös Pääsuken päiväkirja vuoden 1913 keruumatkalta. Vuonna 1915 valokuvaaja mobilisoitiin ensimmäiseen maailmansotaan, jossa hän jatkoi kameramiehen ammatissa. Pääsuke menehtyi vuonna 1917 junaonnettomuudessa.
Mies ja kaksi kameraa -näyttelyn idea on peräisin elokuvaguru Jaak Lõhmusilta ja valokuvakonservaattori Jüri Karmilta. Näyttelyn kuvat on valinnut taidevalokuvaaja Toomas Kalve. Korkealaatuiset isokokoiset kuvat yllättävät katsojan. Miten on mahdollista, että ikivanhat kuvat ovat paljon tarkempia kuin nykyaikaiset valokuvat - suurennoksissa hahmottuvat kadunnimet kyltteissä ja monia muita yksityiskohtia. Kuvaterävyyden salaisuus piilee lasinegatiiveissa, joille otettuja kuvia voidaan suurentaa mielin määrin...

Johannes Pääsuke palaamassa kuvausmatkalta
Näyttely ja kirja Johannes Pääsuke - Mees kahe kaameraga / Man With Two Cameras on valmistunut Viron kansallismuseon ja Tarton taidekorkeakoulun yhteistyönä.
Toimikunta:
Toomas Kalve, Peeter Linnap ja Tiit Lepp - Tarton taidekorkeakoulu
Jüri Karm, Arp Karm, Kairi Kaelep, Jane Liiv, Vahur Puik, Kristjan Raba, Jana Reidla, Maido Selgmäe ja Ivi Tammaru - Viron kansallismuseo
Jaak Lõhmus - Viron elokuvasäätiö
Valokuvanäyttely järjestetään yhteistyössä Tampereen kaupungin kulttuuritoimen ja Tampere-Tartto-seuran kanssa.

Lusikantekijä venäläisten kauppojen edessä Tarton torilla. 1912

Kalastajat palaavat mereltä, Pohjois-Viron rannikko. 1913

Talo Tarton postiaseman sisäpihalla, Riia-katu. 1914

Raatihuone, Tartto. 1914
Pääsuke tervehtii tamperelaisia Vanhalla kirjastotalolla. Kuva: Pekka Liila.
Torjutut muistot
kutsuvierasensi-ilta tiistaina 1.11.2005 klo 18.00
Kino K-13, Kanavakatu 12, Helsinki
Elokuvan yhteydessä järjestetään seminaari, jonka avaa Viron suurlähettiläs Priit Kolbre.
Kunniapuhujina toimivat Elisabeth Rehn ja Viron historian tutkija Toomas Hiio.
Tilaisuuden järjestävät: Fantasiafilmi Oy, Viron Suomen-suurlähetystö, Viron Suomen-instituutti
Dokumenttielokuva "TORJUTUT MUISTOT"
Ohjaus ja käsikirjoitus: Imbi Paju
Historiallispsykologinen dokumenttielokuva kertoo elokuvan ohjaajan äidin ja hänen kaksoissiskonsa kasvukertomuksen totalitaarisessa yhteiskuntajärjestelmässä - stalinismin, neuvostomiehityksen ja terrorin olosuhteissa, jolloin muistojen torjuminen oli ihmisten ainoa itsepuolustuskeino.
Elokuva on muistianalyysi, jossa käydään läpi Toisen maailmansodan väkivaltaisia henkilökohtaisia muistoja 60 vuotta Stalinin keskitysleirien ja neuvostoterrorin jälkeen.
Ohjaaja kuvaa dokumentissaan äitinsä ja samalla koko Viron kipeää menneisyyttä. Sukupolven rajat ylittävästä selvittämättömästä menneisyydestä ei ole vieläkään helppoa puhua. Tämä matka on kuitenkin kuljettava, jotta yhteisö voisi parantua historian haavoista.
Elokuvan ohjaaja Imbi Paju on eräs tunnetuimmista Viroon kirjoittavista journalisteista. Hän on työskennellyt kirjeenvaihtajana Suomessa sekä Päevalehtin että Postimeesin palveluksessa ja käsitellyt yhteiskunnallisesti arkoja teemoja sekä Viron että Suomen lehdissä. Pajun tunnetuimmat televisiolle tehdyt ohjelmat ovat: "Helsinki - Euroopan kulttuuripääkaupunki" (2000), "Sangasten linna ja kreivi Berg" (1999) ja "Rajakülan kansa - elokuva vanhauskoisista" (1998).
Kuva: Toomas Dettenborn
Tuglas-seuran Martin Markkinat
Tuglas-Seuran Martin markkinat järjestetään jo 22. kerran, tänä vuonna pidot ovat siirtyneet suurempiin tiloihin Kaapelitehtaalle (Tallberginkatu 1).
Suomen suurimmassa Viro-tapahtumassa on perinteisesti myös nukketeatteria perheen pienimmille. Nukketeatteriesityksen tuo markkinoille Viron Suomen-instituuttija vierailun tukija on Viro-instituutin ystävät ry.
KATeatterin Martin tarinat
Juhan Kunderin kirjoittama Mardi lood (Martin tarinat) kertoo Martin päivän viettoon liittyvistä perinteistä. Kansanpukuihin puetut nukkehahmot, joiden nimitys on viroksi mardisandid, saapuvat lapsille kylään ja esittävät vanhoja kansantarinoita lapsuuteen ja isoksi kasvamiseen liittyen.
Martin tarinoita esitetään markkinoilla kaksi kertaa, ensimmäisen kerran alkuperäiskielellä viroksi klo 14.00 ja toisen kerran suomeksi klo 16.00.
Ohjaaja: Jaan Urvet
Lavastus: Mart Aia
Rooleissa: Andres Liivak, Jaan Urvet sekä Jana ja Kristjan Kuntu
Esitys kestää 35 minuuttia. Ilmainen sisäänpääsy!
Lauantaina 19.11.2005
klo 10-18 Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1, Helsinki)
Tuglas-seuran Martin markkinat tuo Viron keskelle Helsinkiä. Luvassa on monipuolista ohjelmaa sekä aikuisille että lapsille. Markkinakojuissa virolaisyrittäjät myyvät, esittelevät ja maistattavat tuotteitaan ja palveluitaan.
* Kirjakahvilassa mm. Jaan Kaplinski, Kulle Raig, Paul-Erik Rummo, Edgar Savisaar ja Seppo Zetterberg.
* Jaan Klõseikon valokuvia Laulavasta vallankumouksesta.
* Suomi kohtaa Viron runoturnajaisissa.
* Tanssiesityksiä, pantomiimia ja katusoittajia.
* Tuglas Kirjakaupassa ja Divarissa mielenkiintoisia uutuuksia ja harvinaisia löytöjä.
* Lapsille hauskoja leikkejä ja nukketeatteria.
* Viljantilaiset muusikot vauhdittavat menoa jatsin ja etnon rytmein.
* Helin-Mari Arder -trio soittaa bossanovaa.
* Virolaisten makkaroiden, juustojen ja oluiden maistatuksia.
* Myynnissä runsas valikoima virolaisia taidekäsitöitä, musiikkia ja herkkuja.
* Edullisia matkatarjouksia suoraan virolaisilta matkailurittäjiltä.
* Yllätysohjelmaa ja yllätysvieraita.
Tapahtumajärjestelyihin osallisuu Tuglas-seuran kumppaneina mukana Suomessa toimivia kulttuurijärjestöjä, esimerkiksi Nuoren Voiman Liitto, Viron Suomen-instituutti sekä Suomen Viro-yhdistysten liitto. Viime vuonna tapahtumaan osallistui 62 näytteilleasettajaa ja noin 5 000 Viron-ystävää. Martin markkinoiden 2005 pääyhteistyökumppani on Viron elinkeinoelämän kehittämissäätiö, Enterprise Estonia, www.eas.ee.
Yleisöllä on tilaisuuteen vapaa pääsy.
Lisätietoja: http://www.tuglas.fi/mm05


