Viron Suomen-instituutti
Toiminta vuonna 2011
Tarton rauhan vuosipäivän johdosta dokumenttielokuva
Ma elasin Eesti Vabariigis (Silent Surrender)
Suomen ensi-ilta keskiviikkona 2.2.2011 klo 17
Elokuvateatteri Kino K-13, Kanavakatu 12, Helsinki
„Ma elasin Eesti Vabariigis” / Silent Surrender / 62 min / ohjaaja Liina Triškina / käsikirjoitus: Tiina Kaalep, Indrek Treufeldt / tuottaja: Ivo Felt / Allfilm, 2010
Asuin Viron tasavallassa
Vuosi 1939 on viron historiassa käänteentekevä. Yhtäältä se merkitsee läntisen kehityksen ja optimisin huippuaikaa: talous kasvaa ja kehittyy, uusia kouluja rakennetaan, isänmaanrakkaus kukoistaa kaikkialla alkaen johtajien puheista ja päätyen kotien kaunistamiskampanjaan. Toisaalta Viron valtio kulkee vääjäämättä kohti tuhoa: puuttuu poliittinen oppositio, lehdistö on vaiennettu ja kun vuoden 1939 kesällä piirtyy selvästi näkyviin vastakkainasettelu kahden suruvallan Saksan ja Neuvostoliiton välillä on pienen Viron kohtalo sinetöity.
Elokuvassa tarkastelemme tuota murroksellista vuotta vertailemalla suuren maailmanhistorian tapahtumia tuolloisten lasten muistoihin. Kymmenvuotias upseerintytär Inna Tarmak, opintietään aloitteleva maalaispoika Helmut Piirimäe, suomenvirolainen Jutta Zilliacus, hieno kaupunkilaisneiti Tiina-Mai Kaalep ja vironsaksalaisen
kartanonomistajan poika Hans Von Rosen muistelevat omaa unohtumatonta vuottaan 1939.
Perhevalokuvat, animoidut lehtileikkeet, dramaattinen arkistomateriaali, aikakauden musiikki ja yksityiskohtaiset muistot vievät katsojan vuoteen 1939 todistamaan Viron valtion hiljaista tuhoutumista.
Voiko historiasta ottaa opiksi?
Tilaisuuden järjestävät Allfilm, Viron Suomen-suurlähetystö sekä Viro-instituutti Suomessa
Tartu NAK Eesti Majas
Tartu NAK esittelee 3. helmikuuta 2011 kello 18 rakkausrunokokoelmansa "Lemberaamat" Helsingin Viro-keskuksessa.
Helsingissä esiintyvät Contra, Wimberg, Priit Salumaa, Aapo Ilves, Vahur Afanasjev, Jüri Kolk, Veiko Märka ja Marja-Liisa Plats.
Tartu NAKin ikinuoret taiteilijat työskentelevät niin kirjallisuuden, kuvataiteen kuin musiikin parissa. Näitä kaikkia taiteenlajeja voi kuulla ja nähdä Lemberaamat -kirjan esittelyssä.
Tervetuloa kuulemaan ja katsomaan! Kamerat, kuulakärkikynät ja nauhurit on sallittu!
Tarton Nuorten Kirjoittajien yhdistys on tullut tunnetuksi provokatiivisista runoistaan, vauhdikkaasta esiintymisestään ja mieleen jäävästä musiikistaan. NAK-ryhmän jäsenet ovat osallistuneet monta kertaa Euroviisuihin ja kaunistaneet kiiltäväkantisten lehtien sivuja. Tartu NAKin edellinen yhteisjulkaisu Väike pornoraamat pysyi kauan listojen kärjessä. Uusi rakkausrunokokoelma on looginen jatko tälle skandaalimaiselle pornokirjalle.
Teoksen Lemberaamat ovat kuvittaneet nuoret taiteilijat Huupi, Marja-Liisa Plats ja Kristina Viin. Runoja ovat kirjoittaneet Contra, Hasso Krull, Kristina Viin, Aapo Ilves, Kauksi Ülle, Andra Teede, Veiko Märka, Leo Luks, Jaan Pehk, Jan Rahman, Priit Salumaa, Huupi, Mihkel Kera, Kadri Pettai, Wimberg, Jüri Kolk, Vahur Afanasjev ja Olavi Ruitlane. Kirjan on toimittanut Andra Teede ja taittanut Andres Rõhu.
Uusien tekstien ohella kirjassa on Jan Rahmanin klassikko Kõnõtraat, joka on puhutellut kokonaista sukupolvea Ummamuudu-yhtyeen esittämänä.
Tapahtuman järjestävät Viro-instituutti ja Tuglas-seura.
Satulauantaissa 5.2. klo 14 vieraana Tiit Kändler
Eesti Majassa (Sörnäisten rantatie 22 E, Helsinki)
"Jokainen tutkii maailmaa omalla tavallaan, eikä tiede ole ollenkaan vaikea asia." Näin tuumii virolainen fyysikko Tiit Kändler, joka on kirjoittanut lapsille suunnattuja tiedekirjoja. Monta hänen kirjaansa valittiin vuonna 2010 Viron parhaiksi kansantajuisiksi tiedekirjoiksi.
Tervetuloa suuret ja pienet tieteilijät keskustelemaan tieteestä ja piirtämään!
Satulauantait järjestää SVYL, Vironkielisen Opetuksen Seura, Viro-instituutti ja Tuglas-seura.
Muinasjutulaupäev Kätlin Liivrannaga
laupäeval, 19. veebruaril kell 14 Eesti Maja lastetoas
Kätlin on oma toredate juttudega üles kasvatanud enda kolm last ja jutustanud toredaid lugusid ning muinasjutte sadadele lasteaialastele Eestis. Laupäeval ootab ta kõiki Eesti Majja, et koos muinasjutumaal seigelda ja midagi vahvat meisterdada.
Koht: Eesti Maja – Viro-keskus, Sörnäisten rantatie 22 (1. maja, E-uks), Helsinki
Muinasjutulaupäevad saavad teoks tänu Lugemisaastale, korraldavad Eesti Instituut Soomes, Eestikeelse Hariduse Selts, Soome Eesti Seltside Liit ja Tuglase Selts.
Tere tulemast Eesti Majja!
Viron itsenäisyyspäivän tapahtumia Helsingissä
torstaina 24.2. klo 12
Kunniakäynti ja seppeleenlasku sodissamme kaatuneiden virolaisten vapaaehtoisten hauta-alueelle Malmin hautausmaalla
Muistosanat: vara-amiraali Hans Holmström
Järjestäjät: Suomen-poikien perinneyhdistys ja Suomen Viro-yhdistysten liitto
24.2. klo 13
Suomen-poikien perinneyhdistyksen vuosikokous
Kuljetuskuution auditoriossa (Nuijamiestentie 7, Pohjois-Haaga).
Vuosikokousesitelmän pitä FT, kirjailija Lasse Lehtinen: "Sota suomalaisten päättäjien muistelmissa".
24.2. klo 15
Sanajumalanpalvelus Alppilan kirkossa (Kotkankatu 2)
Lisätietoja: http://viro.helsinginseurakunnat.fi/
Järjestäjä: Helsingin seurakuntien vironkielinen työ
24.2. klo 16
Seppeleenlasku Vanhankirkon puistossa Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten vapaaehtoisten haudalle.
Muistopuheen pitää Tuglas-seuran kirjastonhoitaja Heikki Rausmaa.
Järjestäjät: Suomen Viro-yhdistysten liitto, Tuglas-seura ja Viro-instituutti Suomessa
24.2. klo 17.00
Eesti Maja – Viro-keskuksen illanvietto
Viron itsenäisyyspäivää juhlitaan Suvilahden Viro-keskuksessa uusien ja vanhojen laulujen sekä iloisen yhdessäolon merkeissä. Kohotamme maljan itsenäiselle Virolle, juhlapuheen pitää Viro-instituutin johtaja Suomessa Grete Ahtola, esiintyy Virosta saapuva Marimba-kuoro. Tarjoilua, vapaata seurustelua. Tervetuloa!
Järjestäjä: Eesti Maja – Viro-keskus, Sörnäisten rantatie 22, Voimala-rakennuksen C-sisäänkäynti
24.2. klo 18
Konsertti Alppilan kirkossa (Kotkankatu 2)
Esiintyvät Aleksander Sünter ja muusikot virolaisesta OORT-yhtyeestä
Aleksander Sünter - laulu, kitara
Marju Varblane - viulu, hiiukannel, laulu
Sulev Salm - sähkökitara
Toomas Jõks - kosketinsoittimet
Elmo Saul - bassokitara
Margus Tammemägi - lyömäsoittimet
Oort on myyttistä elämyksellistä musiikkia soittava virolainen rekilaulu- ja rock-yhtye. Yhtyeen kappaleissa voi aistia kansanmusiikin lisäksi vivahteita myös pop-, jazz- ja metallimusiikista.
"Musiikki on tunteiden tulkitsemista ja meidän sisäinen äänemme. Musiikilla yritämme viestittää tuntemuksia ajasta, jolloin laulu oli elämäntapa - siinä ilmenivät kaikki ilot, surut ja yhteys luontoon."
Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa. Lisätietoa (viroksi ja englanniksi):
http://www.oort.ee/, http://viro.helsinginseurakunnat.fi/, http://www.youtube.com/watch?v=bWTMwZKfljg
Järjestäjät: Helsingin seurakuntien vironkielinen työ, Viljandin ystävät, Viron suurlähetystö, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Viro-instituutti
Muinasjutulaupäev Piret Veigeliga
laupäeval, 5. märtsil kell 14 Eesti Maja lastetoas
(Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22, E-uks)
Piret Veigel on ajakirja Kodu&Aed toimetaja, kes kirjutab aiaimedest kaasahaaravalt ka lastele. Pireti rohkete piltidega lasteraamat "Riks ja Säde, aiasõbrad" jutustab loo kahe putukast sõbra, kõrvahark Riksi ja lepatriinu Säde avastusretkest aias ja põllul ning taimedest ja putukatest, keda sõbrad seal kohtavad.
Raamat tutvustab lastele ka aiatööriistu, maheaiandust, ravijõuga taimi ja palju muud. Sekka ka asjalikke aiatarkusi, näpunäited herbaariumi tegemiseks ning juhiseid, kuidas linnalapski saaks idutada herneid, kasvatada aknalaual lilli, sibulaid või isegi rõdul kartulit.
***
Seuraava vironkielinen satulauantai
lauantaina 5.3. kello 14 Eesti Maja - Viro-keskuksen lastennurkassa:
Piret Veigel on virolaisen Kodu&Aed -lehden toimittaja, joka kirjoittaa puutarhan ihmeistä lumoavasti myös lapsille. Veigelin värikäs lastenkirja Riks ja Säde, aiasõbrad kertoo kahden hyönteisystävyksen, isopihtihäntä Riksin ja leppäkerttu Säteen löytöretkestä puutarhan ja pellolle, kasveista ja hyönteisistä, joita Riks ja Säde kohtaavat. Lapsi tutustuu kirjan myötä myös puutarhatyökaluihin, luomuviljelyyn, herneiden idättämiseen ja kukkien kasvattamiseen. Piret Veigelin opastuksella lasten on mahdollista myös oppia istuttamaan vaikkapa salaattia!
Tere tulemast! Tervetuloa!
Emakeelepäeva seminar Helsingis
Koht: Eesti Maja, Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22, Helsinki (Voimalaitos, C-uks)
Aeg: teisipäeval, 15. märtsil kell 17–20
Helsingis tähistatakse emakeelepäeva haridustöötajatele, lastevanematele ning teistele
keelehuvilistele suunatud seminariga, kus esinevad Haridus- ja
Teadusministeeriumi keeleosakonnast Jüri Valge, Tallinna Ülikoolist Helin
Puksand, Eesti Lugemisühingust Maili Vesiko-Liinev ja Helsingi Ülikoolist Mai
Frick. Lapsed saavad muinasjutu-võlutunnis kuulata eesti muinasjutte, lavastada
kuuldud loo põhja näidendi, laulda ja tantsida.
Seminari kava:
kl 17 Jüri Valge, Haridus- ja Teadusministeeriumi keeleosakonna nõunik:
Eesti keele arengukava elluviimine
kl 17.30 Helin Puksand, Tallinna Ülikooli doktorant:
Raamatud, mis meeldivad Eesti koolinoortele
Küsimused
kl 18.15 Maili Vesiko-Liinev, Eesti
Lugemisühingu juhatuse esimees:
Laste kirjaoskuse arendamine: lugemiskeskkond ja lugemisprojektid
kl 18.45 Mai Frick, Helsingi Ülikooli doktorant:
Eestis elavate soomlaste keelest ning Soomes elavate eestlaste keelest
Küsimused, vestlus
Pärast seminari suupisted ja vaba arutelu.
***
Seminari ajal on avatud ka muinasjutu-võlutuba lastele. Tunni eesmärk on tõsta põnevate tegevuste ja mängude abil laste lugemishuvi. Tunnis saavad lapsed kuulata eesti muinasjutte,
lavastada kuuldud loo põhja näidendit, laulda ja tantsida. Muinasjutu-võlutundi juhib Jane Rätsep, Tallinna Pedagoogilise Seminari õppejõud ja muusikaringide õpetaja Eestis.
Kell 18.30 annab Eestikeelse Hariduse Selts muinasjutu- ja võlutoas üle kõikidele joonistus- ja jutuvõistluses osalenud lastele üllatused. Samas on avatud näitus laekunud tööde kohta.
Keelepäeva korraldavad koostöös Eesti Instituut Soomes, Emakeele Selts, Haridus- ja Teadusministeerium, Soome Eesti Seltside Liit, Eestikeelse Hariduse Selts ja Tuglase Selts.
***********
Viron kielen päivän seminaari Helsingissä 15.3. klo 17 – 20
Helsingissä järjestetään Viron kielen päivän kunniaksi opetusalalla toimiville ja vironkielisille vanhemmille kieliaiheinen seminaari, jota ovat tervetulleita kuuntelemaan myös kaikki muut viron kielestä kiinnostuneet.
Paikka: Eesti Maja – Viro-keskus, Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22, Helsinki (Voimalaitos, C-ovi)
Aika: tiistaina 15. maaliskuuta kello 17–20
Seminaarin aikataulu
kello 17 Jüri Valge, Viron opetus- ja tiedeministeriön kielipoliittisen osaston neuvonantaja:
Viron kielen kehitysohjelman toteuttaminen
kello 17.30 Helin Puksand, Tallinnan yliopiston tohtorikoulutettava:
Kirjat, joista virolaiset koululaiset pitävät
Yleisökysymyksiä
kello 18.15 Maili Vesiko-Liinev, Viron lukuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja:
Lasten kirjoitustaidon kehittäminen – lukuympäristö ja lukuprojektit
kello 18.45 Mai Frick Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava:
Suomessa asuvien virolaisten kielestä
Yleisökysymyksiä, keskustelua aiheesta, jonka jälkeen cocktail-tilaisuus ja vapaata keskustelua.
Lapsille järjestetään seminaarin aikana omaa kieliaiheista ohjelmaa: satutunnilla kuunnellaan virolaisia satuja, toteutetaan kuullun tarinan pohjalta näytelmä, lauletaan ja tanssitaan. Satutunnin tarkoituksena on herättää lasten mielenkiintoa lukemiseen jännittävien leikkien avulla. Tunnin vetäjä on Tallinnan pedagogisen seminaarin ja erilaisten musiikkipiirien opettaja Virossa, Jane Rätsep.
Kello 18.30 Vironkielisen opetuksen seura luovuttaa Viro-keskuksen satutuvassa yllätyspalkinnot
kaikille piirustus- ja tarinakilpailuun osallistuneille lapsille. Kilpailutöistä on myös koottu näyttely, joka on esillä samassa tilassa.
Viron kielen päivän Helsingissä järjestävät Viro-instituutti, Emakeele Selts, Viron opetus- ja tiedeministeriö, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Vironkielisen opetuksen seura ja Tuglas-seura.
Muinasjutulaupäeval laste teatrietendus "Lumeeit"
Eesti Majas, Sörnäisten rantatie 22 (Voimalaitos, E-uks)
laupäeval, 5. märtsil algusega kell 14
Muinasjutulaupäevadele on oodatud kõik lapsed ja lapsemeelsed, et kohtuda eesti lastekirjanikega, lugeda ja kuulata koos muinasjutte, laulda, joonistada ning meisterdada iga kord midagi uut ja põnevat.
Toredad lasteaiaõpetajad Eestist tulevad meile jutustama ja etendama lugu lumeeidest. Koos nendega äratame kevadet - laulumänge mängides, joonistades, meisterdades kevadlilli ja liblikaid, äratame talveunest ka karu.
Tere tulemast Eesti Majja!
**
Lasten satulauantaissa 19.3. kello 14 lastennäytelmä Lumiukko
Paikka: Eesti Maja - Viro-keskus, Sörnäisten rantatie 22 (Voimalaitos, E-ovi)
Seuraavassa lasten satulauantaissa kerrotaan ja esitetään vironkielinen lastennäytelmä lumiukosta. Näytelmä on syntynyt virolaisen lastentarhanopettajien ryhmän hengentuotteena. Näytelmän tarkoituksena on houkutella kevät esiin leikkien, piirtäen, kevätkukkia ja perhosia askarrellen. Myös karhu herätetään talviunestaan.
Rooleissa: Meret Abel, Külliki Saar, Malle Saar, Merike Karu, Marju Kruusman, Moonika Kahm, Külliki Vilba
Tervetuloa lapset ja lapsenmieliset!
Viro-instituutin ystävät ry:n vuosikokous
Viron Suomen-suurlähetystössä ke 30.3.2011 klo 18
Vuosikokouksessa valittiin mm. seuran uusi hallitus. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin jatkaamaan Jaakko Blomberg. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Jaakko Kalela ja Heikki Seppänen. Hallituksen jäsenistä Raimo Hynynen siirtyi varajäseneksi, varajäsen Heikki Kallio luopui tehtävästään. Hallituksessa jatkavat vanhoina jäseninä kaudella 2011/2012: Marja Granlund, Gaius Gyllenbögel, Timo Hanhivaara, Timo Höykinpuro, Paavo Lampinen, Säde Oksala, Marja Ristikartano, Pentti Voipio (varajäsen) ja Marja-Liisa Liimatainen. Seuran kirjanpitäjänä jatkaa Marléne Lindström.
Leipä on talon isäntä – näyttely virolaisen leivän historiasta Huittisissa
Viron maatalousmuseon Leipä on talon isäntä -näyttely jakamassa tiedonjyväsiä virolaisesta leivästä Huittisten kirjaston Hermanni-salissa koko maaliskuun 2011 ajan.
Näyttely esittelee rukiinkasvatuksen historiaa Virossa sekä virolaiseen ruisleipään liittyviä tapoja, perinteitä ja uskomuksia. Näyttelyyn on vapaa pääsy, katsomaan pääsee kirjaston aukioloaikoina!
Yhteistyössä Viro-instituutti ja Huittisten kaupungin kulttuuripalvelut.
Prosak-klubin huhtikuussa kaksi suomalais-virolaista iltaa!
Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubilla liikutaan huhtikuussa kansainvälisillä vesillä!
Tiistaina 19.4. helsinkiläisen ravintola Dubrovnikin lavalle nousevat kirjailijat Riikka Pulkkinen ja Jan Kaus.
Virolainen Jan Kaus (s. 1971) on kulttuurikentän palkittu monitoimimies, kirjailija, toimittaja ja kääntäjä, jonka laaja tuotanto pitää sisällään muun muassa runoja ja proosaa.
Riikka Pulkkinen (s. 1980) on yksi tämän hetken suosituimmista suomalaisista kirjailijoista. Pulkkisen toinen romaani Tottaon saanut osakseen suurta kansainvälistä huomiota ja sen käännösoikeudet on myyty laajalti ympäri maailmaa.
Kaksikielisen (suomi-viro) klubi-illan juontajana toimii Hannu Oittinen. Levyjä klubilla soittaa dj olenko. Tilaisuus järjestetään Helsingissä ravintola Dubrovnikissa (Eerikinkatu 11, 00100 Helsinki) kello 19–23. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, narikkamaksu 2,5 €. Sydämellisesti tervetuloa!
Huhtikuun lopulla torstaina 28.4. Prosak suuntaa Riikka Pulkkisen ja Jan Kausin seurassa Tallinnaan. Cabaret Rhizomessa (Kaarli pst 9-19, Tallinn 10119) järjestettävässä kaikkien aikojen ensimmäisessä Tallinnan Prosak-illassa Riikka Pulkkisen Totta-romaania kuullaan ääneen luettuna viroksi Jan Kausin uunituoreena käännöksenä. Illan juontaa Helsingin klubi-illan tavoin Hannu Oittinen. Ovet klubille avautuvat klo 19, pääsymaksu iltaan on 2 €.
Huhtikuun Prosak-illat järjestetään yhteistyössä Viron Suomen-instituutin ja Suomen Viron-instituutin kanssa.
Prosak-yhteistyössä mukana ovat myös Helsingin kaupunginkirjasto, Kirjastokaista, Avain, Gummerus, Like, Otava, Sammakko, Siltala, Tammi, Teos ja WSOY.
Lisätietoja: www.prosak.fi
Viro käy koulua Kuopiossa
Viro-instituutin, Viron suurlähetystön ja Archimedes-säätiön koulutusprojekti Viro käy koulua suuntautuu tällä kertaa Kuopioon.
Kouluohjelmassa to 28.4. on viron kieltä, kulttuuria, mediaa ja (taide)historiaa käsitteleviä oppitunteja. Kuopion nuorille Viro-tietoutta jakavat Pärnu Hansagümnaasium -lukion mediaopettaja Maria Murumaa, Viron Historianopettajien Seuran puheenjohtaja Indrek Riigor, Sveitsin lukion kuvataideopettaja Iikka Väisänen sekä Viro-instituutin johtaja Grete Ahtola.
Koulutuntien lisäksi Kuvakukko-elokuvateatterissa pyörivät virolaiset elokuvat:
Tanel Toomin
The Confession (2010), Jaak Kilmin ja Kiur Aarman Disko ja ydinsota (2009), Andri Luupin Kinnunen (2007) ja Rasmus Merivoon Muukalainen (2007).
Suuntana Viro – infotilaisuus opiskelusta Virossa
Suunnitteletko opintoja virolaisessa korkeakoulussa?
Infotilaisuus Virossa tutkinnon suorittamisesta kiinnostuneille pidetään 28.4. CIMO:n neuvontapalvelussa.
Viro-instituutti Suomessa, Archimedes-säätiö sekä CIMO järjestävät infotilaisuuden Virossa tutkinnon suorittamisesta kiinnostuneille. Tarjolla on tietoa korkeakouluopintoihin hakeutumisesta, haun aikatauluista ja hakumenettelystä. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus kuulla Virossa opiskelevien suomalaisten tutkinto-opiskelijoiden kokemuksista ja elämästä Virossa. Tarjolla on myös runsaasti opintoihin sekä yleisesti Viroon liittyvää infomateriaalia.
Aika: 28.4.2011 klo 16.00-17.00
Paikka: Tietosilta (CIMOn ja Fulbright Centerin yhteinen neuvontapalvelu) osoitteessa Hakaniemenranta 6 (5. kerros), Helsinki.
Kun saavut taloon, kirjaudu vierailijaksi alakerran vastaanotossa. Saat vierailijakortin, jonka jälkeen pääset hissillä viidenteen kerrokseen. Info alkaa klo 16.00. Tulethan siis hyvissä ajoin paikalle!
Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se on suomenkielinen, mahdollisesti osin englanniksi. Tervetuloa!
Tarton yliopiston luentosarja Helsingin Viro-keskuksessa
Tarton yliopiston luentosarja "20 vuotta itsenäisyyttä" tarjoaa suomalaisille kiinnekohtia eteläisen naapurin elämän ja haasteiden paremmaksi ymmärtämiseksi.
Sarja koostuu 15 luentokerrasta (2 keväällä, 13 syksyllä). Luennot pidetään Helsingissä Eesti Maja - Viro-keskuksessa klo 18–20 (18.15–19.45):
Kevät 2011
3.5. puheenjohtaja Sven Mikser (Viron SDP): Poliittisen ajattelun kehitys Virossa 20 vuoden aikana (englanniksi)
10.5. historioitsija Toomas Hiio: Viron uuden itsenäisyyden vuodet (suomeksi)
Syksy 2011
Luentosarja jatkuu syksyllä 20. syyskuuta alkaen joka tiistai kello 18–20 Eesti Maja – Viro-keskuksessa. Syksyn luennot käsittelevät laajemmin muun muassa virolaista yhteiskuntaa ja elinympäristöä, kehityskulkua infoteknologian ja kybersuojan saralla, vironvenäläisten tilannetta ja integraatiota, Viron taloudellista tilannetta, kulttuurielämää, Viron tieteellisiä saavutuksia sekä Viron ja Suomen suhteita.
Jokainen luento käsittelee eri aihetta. Luennoitsijat ovat Tarton yliopiston opettajia ja alumneja sekä eri alojen mielipidejohtajia, muiden muassa Leo Kunnas, Marju Lauristin, Jaak Aaviksoo, Peeter Torop, Linnar Viik, Mart Saarma, Gunnar Okk, Jevgeni Ossinovski ja Rein Raud.
Luennot pidetään joko englanniksi tai suomeksi. Osallistuminen on kaikille ilmaista ja opiskelijat saavat osallistumisesta 3 op (väh. 10 luentoa ja luentopäiväkirja) / 1 op (väh. 10 luentoa). Syksyn luentojen tarkka aikataulu julkaistaan Tarton yliopiston kotisivuilla elokuun alussa: www.ut.ee > FIN.
Äitienpäiväkonsertti Eesti Majassa 6. toukokuuta
Emadepäevakontsert Eesti Majas 6. mail
Eesti Majan laululapset kutsuvat kaikkia äitejä (ja äidillisiä) viihdyttävään äitienpäivän konserttiin!
Äitienpäivän lastenlaulukonsertti järjestetään Eesti Maja - Viro-keskuksessa perjantaina 6. toukokuuta kello 18. Konsertissa esiintyvät Eesti Majan laululapset ja ohjelmassa on vironkielisiä lastenlauluja äideille. Ilmainen sisäänpääsy. Tervetuloa!
***
Eesti Maja laulustuudio lapsed kutsuvad kõiki emasid meeleolukale Emadepäeva kontserdile!
Emadepäeva lastelaulukontserdil 6. mail kell 18 esinevad Eesti Maja Laulustuudio lapsed. Kavas on eestikeelsed lastelaulud pühendusega emadele. Kontsert on kõigile tasuta.
Konsertin järjestää: Eesti Maja - Viro-keskus yhdessä Eesti Majan laululasten kanssa.
Korradaja: Eesti Maja koos Eesti Maja Laulustuudioga.
Eesti Maja - Viro-keskus
Sörnäisten rantatie 22
00540 Helsinki
www.eestimaja.fi
Alkuun
Luentosarja 20 vuotta itsenäisyyttä
Tarton yliopiston luentosarja "20 vuotta itsenäisyyttä" tarjoaa suomalaisille kiinnekohtia eteläisen naapurin elämän ja haasteiden paremmaksi ymmärtämiseksi.
Sarja koostuu 15 luentokerrasta (2 keväällä, 13 syksyllä).
Luennot pidetään Helsingissä Eesti Maja - Viro-keskuksessa klo 18–20 (18.15–19.45):
10.5. historioitsija Toomas Hiio: Viron uuden itsenäisyyden vuodet (suomeksi)
Tarton yliopiston tohtorikoulutettava Toomas Hiio on virolainen historioitsija. Hän on Viron Muisti-instituutin johtaja sekä Viron Sotamuseon tieteellinen johtaja. Toomas Hiio on tutkinut mm. Tarton yliopiston ja ylioppilaskunnan 1800- ja 1900-luvun historiaa sekä 1900-luvun Viron sotahistoriaa.
Lisätietoja: http://www.ut.ee/1008387
Koguperekontsert “Klaveriloomade lood” Helsingis Eesti Majas
Aeg: 14. mail algusega kell 14
Koht: Eesti Maja, Sörnäisten rantatie 22 (1. maja, C-uks), Helsinki
Kontserdikava on koostatud Katri Rebase 2011 aastal ilmuvatest uutest laste klaveripaladest. See on järg raamatule/CD-le “ Klaveriloomad. Kärbes Katmandu avastused” ning noodile/CD-le “Hea tuju klaverilood”, mis leidsid palju sõpru nii klaverit mängivate kui ka lihtsalt muusikat armastavate laste seas. Loomuliku jätkuna on valminud palad uutest lustakatest klaveriloomadest, kellel igalühel rääkida oma kordumatu lugu.
Kontserdil esinejad jutustavad enne iga muusikapala selle tegelase ja tema juhtumised lahti. Lisaks muusika ja jutu kuulamisele saab samaaegselt jälgida ka kunstniku tööd. Kerstin Hallik, kes on nii “Hea tuju klaverilood” kui raamatu “Klaveriloomad” illustraator, joonistab kontserdi jooksul lõuendile ühe kontserdil kuuldud tegelastest. Muusikat ei pea alati sõnadega kirjeldama, sama hästi saab seda teha paberit-pliiatsit ja värve kasutades.
Klaveriloomade karaktereid ja meeleolusid ning Klaveriloomademaal aset leidvaid kummalisi sündmusi aitab täiendada kitarrihelidega Peeter Rebane.
Esinevad:
Katri Rebane, pianist ja klaveriõpetaja. Lõpetanud Eesti Muusikaakadeemia klaveri erialal prof. Ivari Ilja juhendamisel, kaitsenud samas magistrikraadi kammeransambli erialal, juhendaja prof. Matti Reimann. Aastast 1995 klaveriõpetaja VHK Muusikakoolis. 2004. aastal ilmus klaveripalade kogumik ja CD “Hea tuju klaverilood”, 2008 aastal raamat ja CD “Klaveriloomad. Kärbes Katmandu avastused”
Kerstin Hallik, kunstnik. “Hea tuju klaverilood” ja “Klaveriloomad Kärbes Katmandu avastused” illustraator. 2007. aasta noorte laulu- ja tantsupeo “Ilmapuu lävel” kõikide trükiste kujundaja.
Peeter Rebane, kitarrist. “Hea tuju klaverilugude” ja “Klaveriloomad. Kärbes Katmandu avastused” arranzeerija. Mänginud erinevates ansamblites, praegu põhiliselt ansamblis Dagö. Koostööd teinud paljude muusikutega (Tiit Kikas, Maarja-Liis Ilus, Katrin Mandel jt).
Kontserdi korraldavad Eesti Instituut Soomes, Eestikeelse Hariduse Selts, Eesti suursaatkond, Soome Eesti Seltside Liit ja Tuglase Selts.
Tere tulemast Eesti Majja!

Helsinki-päivä Viro-keskuksessa
Viro-keskuksessa ja Suvilahden alueella vietetään sunnuntaina 12. kesäkuuta Helsinki-päivää! Ohjelmassa mm. Eesti Maja – Viro-keskuksen avoimet ovet, kierrätystori ja -työpaja, antikvariaatti ja kirjakauppa. Esittelyssä myös kevään virolaisia kirjoja!
Myös muualla Suvilahdessa tapahtuu silloin paljon monenlaista, katso tarkempi ohjelma: www.suvilahti.fi
Ohjelma 12.6.
10-18 avoimet ovet ja ohjelmaa Eesti Majassa
10-18 virolaista kierrätysmuotia -myyntinäyttely / Vinteco
10-18 Viro-antikvariaatti ja kirjakauppa
10-18 Viron matkailuesitteitä ja muuta matkailutietoa
10-18 kierrätystori / Vinteco
11-16 yhteistyössä Kierrätyskeskuksen kanssa järjestetty työpaja / Vinteco
12 nojatuolin kunnostus, työpaja / Vinteco
16 muotinäytös (Hula, new collection) / Vinteco
Kirjastossa järjestettävissä tietoiskuissa voi tutustua myös kevään kirjauutuuksiin:
14 Matkakohteena Saarenmaa, tekijät Merja Aho ja Hannu Oittinen
12:30 ja 14:30 Estofiilis! - Kirja Virosta ja sen ystävistä, toimittaja ja SVYL:n entinen toiminnanjohtaja Sanna Immanen
16 A. H. Tammsaare: Kuolemantanssi, suomentaja Juhani Salokannel
Kirjoja voi ostaa SVYL:n verkkopuodista tai paikan päältä!
Järjestäjät: Eesti Maja - Viro-keskus ja Vinteco
Peeter Langovitsin valokuvanäyttely:
Loetud päevad – Lasketut päivät
Valokuvanäyttely Loetud päevad (Lasketut päivät) heijastelee Tallinn 2011 -säätiön ideakilpailun 52 yllätystä ja ideaa tapahtumia vuoden 2010 aikana.
Näyttely esillä Turun pääkirjaston
Stoori-osastolla 5.5.-14.7.2011!
Kirjasto avoinna:
ma-pe 9-20 | la 10-16 | su 12-18
Linnankatu 2, Turku
Viikoittain olevien, hyvin erilaisten ja omaperäisten tapahtumien avulla laskettiin päiviä vuoden 2011 alkuun, jolloin Tallinnasta tuli yhdessä Turun kanssa Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tätä kaikkea ryhtyi vuoden 2010 alusta taltioimaan valokuvaaja Peeter Langovits, jotta yleisö lahden molemmin puolin saisi tutustua Viron pääkaupungin oloihin ja tapahtumiin, jotka valmistelevat kulttuuripääkaupunkivuotta. Tätä kautta herätellään ja nostatetaan ihmisten kiinnostusta kulttuuripääkaupungin ohjelmaa kohtaan!
Näyttelyä kuvittavat myös rinnakkaiset kuvat, joilla kuvaaja kertoo omasta näkemyksestään Tallinnasta kaikkina neljänä vuodenaikana. Esimerkiksi talvea luonnehtii kuvasarja joulutorista ja jääveistoksista Kadriorgissa, Tallinnan kevättä taas kuvat turistivirroista vanhassa kaupungissa ja Jazzkaarin ulkoilmakonsertista.
Eesti Maja Taiteiden yössä 26.8.
Euroopan kulttuuripääkaupunki Tallinn 2011 ja Eesti Maja Suvilahdessa esittävät:
Türnpu/Klements/Koldits: Sugrierror.com
Maailman ensi-illan suora lähetys Helsingin Suvilahdessa
Eesti Maja – Viro-keskuksessa Taiteiden yönä 26.8. klo 19*!
Oletko suomalaisugrilainen? Missä juuresi ovat? Tiedätkö, mitä Virossa tapahtuu? Entä Kiinassa? Missä sijaitsee Hanti-Mansia? Yhdistävätkö suomalais-ugrilaisia identiteetti ja juuret? Kiinnostavatko suomalais-ugrilaisten heimojen sukupuuttoon kuoleminen vai politiikka? Haluatko olla suomalais-ugrilainen?
NO99 Olkiteatterissa Tallinnassa saa elokuun 26. päivänä ensi-iltansa näytelmä, jonka näyttelijät ovat suomalais-ugrilaisten teattereiden väkeä. He osaavat vielä esivanhempiensa kieltä ja tuntevat perinteisen suomalais-ugrilaisen kulttuuriympäristönsä. He auttavat teatteritoiminnallaan säilyttämään ja kehittämään kieltään ja kulttuuriaan. Kyse ei ole enää siitä, millä tavalla kieliä ja kulttuureja voisi säilyttää, vaan kuinka kauan, ja kuka niitä yleensäkään enää pitää yllä?
* Sugrierrorin ensi-illan suoraa lähetystä Eesti Majassa pääsevät seuraamaan 100 ensimmäistä!
* Sugrierrorin jälkeen yö jatkuu Ravintola Lämmössä – UKERDAJAD (EST) soittaa myöhäisiltaa(Kaasutehtaankatu 1, Helsingin Suvilahti).
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy!
Järjestävät ja tukevat: Eesti Maja – Viro-keskus, Tallinn 2011, NO99 Olkiteatteri.
Sugrierror on osa kulttuuripääkaupunki Tallinn 2011 ohjelmaa.
Katso koko Taiteiden yön ohjelma Eesti Majassa!
Katso kuvat tapahtumasta: www.facebook.com/viroinstituutti?sk=photos
Eesti Maja – Viro-keskus Taiteiden yössä 
Milloin: pe 26.8.2011
Missä: Viro-keskus/
Helsingin Suvilahti (mutta O:ta voi nähdä Suvilahden lisäksi myös Kasarmitorilla, Esplanadilla ja Senaatintorilla)
Katso kuvia: www.facebook.com/viroinstituutti
Näin se menee:
klo 15-17 Uusi vapaa Viro 20 vuotta
Seminaari Laulavasta vallankumouksesta – Viron tiestä uuteen itsenäisyyteen
Eesti Maja – Viro-keskuksen galleriassa
klo 19 Türnpu/Klements/Koldits: Sugrierror.com
Maailman ensi-illan suora lähetys Helsingin Suvilahdessa Viro-keskuksessa
Sugrierrorin ensi-illan suoraa lähetystä Eesti Majassa pääsevät seuraamaan 100 ensimmäistä!
noin klo 21 (ovet klo 20) UKERDAJAD (EST)
Sugrierrorin jälkeen yö jatkuu Ravintola Lämmössä – UKERDAJAD soittaa myöhäisiltaan! Kaasutehtaankatu 1, Helsingin Suvilahti.
LIFT 11 -kaupunki-installaation festivaaliprojekti O
Virolaisten Aet Aderin, Andra Aaloen, Kaarel Künnapin, Grete Soosalun ja Flo Kasearun toteuttaman O:n voi nähdä Helsingin Taiteiden yössä:
klo 15.00 Kasarmitori
klo 18.00 Suvilahti
klo 21.00 Esplanadi ja Senaatintori
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy!
Järjestävät ja tukevat:
Eesti Maja – Viro-keskus, Kulttuuripääkaupunki Tallinn 2011, NO99 Olkiteatteri. Sugrierror ja LIFT 11 -kaupunki-installaation festivaaliprojekti O on osa kulttuuripääkaupunki Tallinn 2011 ohjelmaa.
Cabaret Interruptus nro 19 –
ANTEEKSI! Runokuussa
Milloin: ke 31.8.2011 klo 19
Missä: Ravintola Lämpö, Helsingin Suvilahti, Kaasutehtaankatu 1
Katso kuvia: www.facebook.com/viroinstituutti
Viron kansa on suomalaisille anteeksipyynnön velkaa. Miksi virolaiset pyytävät anteeksi? Eivät siksi, että virolaiset ovat vieneet työt Suomen bussikuskeilta ja rakennusmiehiltä. Eivät myöskään siksi, että virolaiset myyvät toreilla lakkoja ilman lupaa!
Cabaret Interruptus esittelee – ANTEEKSI!, koska Kalevipoeg tappoi Suomen sepän pojan*.
Anteeksi pyytävät ja runojaan sekä laulujaan esittävät virolaiset miehet:
Jaan Pehk, Jan Kaus, Jürgen Rooste, Bandit Khan ja Siim Aimla
Anteeksipyynnön vastaanottavat ja runojaan sekä laulujaan esittävät suomalaiset naiset:
Raisa Marjamäki, Saara Markkanen ja Eva Louhivuori
Ohjaaja: Martin Sookael (est)
* Virolaisten suurin kansallissankari Kalevipoeg (Kalevanpoika) lähtee Suomeen etsimään äitiään Lindaa, jonka Tuulentarkka on ryöstänyt. Kalevipoeg ui Suomenlahden yli, etsii salomailta käsiinsä noidan ja iskee hänet tammentyvellä kuoliaaksi. Äitiään Kalevipoeg ei voi löytää, mutta hän käy kuuluisan Suomen sepän luona ja ostaa tältä niin verrattoman miekan, että hän halkaisee sillä sepän alasimen, ilman että miekanterässä näkyy pienintäkään naarmua. Kalevanpojan hurja luonto herää. Hän tappaa sepän pojan, ja onneton isä kiroaa miekan kerran tappavan omistajansa.
Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta.
Tärkeä dokumentti Lennart Merestä nyt nähtävissä suomeksi!
Elokuvateatteri Kino K-13 torstaina 15.9. kello 19
Osoite: Kanavakatu 12, Helsinki
Käsikirjoitus ja ohjaus: Jaak Lõhmus. Pituus 60 min.
Katso kuvia: www.facebook.com/viroinstituutti
Lennart Meri oli suurmies sekä poliitikkona että kirjailijana – mutta myös filmimiehenä. Elokuvanteolle hän omisti elämästään neljännesvuosisadan.
Meren viisi Suomessakin tunnettua kansatieteellistä dokumenttielokuvaa tallensivat suomalais-ugrilaisten kansojen perinteitä ja jäljittivät meidän yhteistä identiteettiämme. Näin Meri halusi rohkaista virolaisia pitämään päänsä pystyssä neuvostovallan vuosikymmeninä. Elokuvat syntyivät ainutlaatuisesta aineistosta, jota Meri keräsi huimilla retkillä pitkin Siperian harvaan asuttuja seutuja. Jo aineiston hankinta oli suurta seikkailua.
Millainen tämä älykäs, oikukas, karismaattinen Lennart Meri näiden elokuviensa takana oikein oli? Siitä kertovat nyt valmistuneessa dokumentissa Meren työtoverit ja yhteistyökumppanit – sekä virolaiset että suomalaiset. Jaan Kaplinski, Mark Soosaar, Eva Lille, Liisa Hovinheimo, Kari Uusitalo, Juha Vakkuri… aikalaistodistajien antama kuva on elävä ja monipuolinen. Hykerryttävää huumoria syntyy, kun esiin tulee uusia seikkoja sekä Meren tempauksista että neuvostobyrokratian kiemuroista. Ja itse tuotannosta, Meren elokuvista ja niiden materiaalista, tulee esille uusia puolia ja jopa ennen näkemättömiä jaksoja.
Dokumentin tekijä Jaak Lõhmus on tunnettu elokuvakriitikko ja -historioitsija, Baltian elokuva- ja mediakoululn opettaja. Hänen uutuusfilminsä on todellinen löytöretki kaikille meille Virosta kiinnostuneille.
Elokuvan jälkeen keskustelevat Lennart Merestä hänen suomalaiset ystävänsä.
Ennakkoilmoittautuminen: events@eestimaja.fi
Yhteistyössä: Tuglas-seura, Suomen Viro- yhdistysten liito, Viro-instituutti Suomessa
FINEST-sarjakuvanäyttely Eesti Majan galleriassa
Suomalaisten ja virolaisten sarjakuvantekijöiden yhteistyönä syntyneen näyttelyyn ovat kymmenen sarjakuvataiteilijaa luoneet näkemyksensä aiheesta "Aamu, päivä, ilta ja yö". Esillä on hyvin erilaisia tyylejä ja tarinoita. Näyttelyssä on mukana myös latvialaisia sarjakuvatekijöitä.
Katso kuvia: www.facebook.com/viroinstituutti
Näyttelyn on tuottanut Suomen Viron-instituutti, kuraattoreina toimivat virolainen sarjakuvataiteilija Joonas Sildre ja Suomen Sarjakuvaseuran toiminnanjohtaja Kalle Hakkola.
Näyttelyn järjestää Viro-keskukseen Viro-instituutti Suomessa ja se on osa Helsingin 26. Sarjakuvafestivaalien ohjelmistoa.
Kts. lisää: www.sarjakuvafestivaalit.fi
Näyttely on Viro-keskuksen galleriassa esillä 30. syyskuuta saakka.
Peeter Langovitsin valokuvanäyttely:
Loetud päevad – Lasketut päivät
Valokuvanäyttely Loetud päevad (Lasketut päivät) heijastelee Tallinn 2011 -säätiön ideakilpailun 52 yllätystä ja ideaa tapahtumia vuoden 2010 aikana.
Näyttely esillä Viron kansalliskirjastossa
5.-30. syyskuuta 2011!
Kirjasto avoinna:
ma-pe 11-20 | la 12-19 | su suljettu
Tõnismägi 2, Tallinna
Viikoittain olevien, hyvin erilaisten ja omaperäisten tapahtumien avulla laskettiin päiviä vuoden 2011 alkuun, jolloin Tallinnasta tuli yhdessä Turun kanssa Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tätä kaikkea ryhtyi vuoden 2010 alusta taltioimaan valokuvaaja Peeter Langovits, jotta yleisö lahden molemmin puolin saisi tutustua Viron pääkaupungin oloihin ja tapahtumiin, jotka valmistelevat kulttuuripääkaupunkivuotta. Tätä kautta herätellään ja nostatetaan ihmisten kiinnostusta kulttuuripääkaupungin ohjelmaa kohtaan!
Näyttelyä kuvittavat myös rinnakkaiset kuvat, joilla kuvaaja kertoo omasta näkemyksestään Tallinnasta kaikkina neljänä vuodenaikana. Esimerkiksi talvea luonnehtii kuvasarja joulutorista ja jääveistoksista Kadriorgissa, Tallinnan kevättä taas kuvat turistivirroista vanhassa kaupungissa ja Jazzkaarin ulkoilmakonsertista.
Näyttelyn järjestää Viro-instituutti. Yhteistyössä Viron kulttuuriministeriö, Viron kansalliskirjasto, Viron suurlähetystö, Enterprise Estonia, SA Tallinn 2011, Postimees, Suomen Viro-yhdistysten liitto ja Tuglas-seura.
Viron Kansallisooppera Estonian yllätyskonsertti Helsingissä
1. lokakuuta klo 18 Helsingissä Suvilahden Kattilahallissa
Kapellimestari: Jüri Alperten
Ohjaaja: oopperanjohtaja Mart Mikk
Katso kuvia: www.facebook.com/viroinstituutti
Viron kansallisooppera Estonian näyttävän oopperagaalan ensi-ilta järjestetään Helsingissä lauantaina, 1. lokakuuta, kansainvälisenä musiikkipäivänä. Viron kansallisooppera saapuu Helsinkiin yli 100-päisen miehityksen voimin. Poikkeuksellinen kulttuuritapahtuma on omistettu Viron itsenäisyyden palauttamisen 20. vuotispäivälle. Samalla gaalakonsertti on tänä syksynä 1-vuotisjuhlaa viettävän Eesti Maja – Viro-keskuksen syntymäpäiväkonsertti.
Suvilahden Kattilahallin lavalle nousee lähes 120 upeaa esiintyjää. Katrin Targo, Elina Volkmane (Latvia), Alexander Schulz (Saksa) ja Valmar Saar esittävät konsertissa katkelmia Bizet'n, Puccinin, Mozartin, Wagnerin, Händelin, Saint-Saensin, Gounod'n, Leoncavallon ja Straussin tuotannosta.
Kapellimestarina toimii Jüri Alperten ja illan juontaa Mart Mikk. Mukana on myös Kansallisooppera Estonian upea sinfoniaorkesteri ja mainio poikakuoro.
Gaalan jälkeen jazz-konsertti Ravintola Lämmössä, jossa musiikkitunnelmasta huolehtii Siim Aimlan mainekas jazz-yhtye Ocean’s 4.
Lisätietoja: www.viro-instituutti.fi/oopperagaala/
Svengaavaa virolaista jazzia ja riehakasta runoutta Kulttuuriratikassa ti 25.10. klo 16.22–17.14
Viro on tämänvuotisten Helsingin kirjamessujen teemamaa. Viro-instituutti Suomessa ja Suomen Viro-yhdistysten liitto tuovat palasen messujen Viro-ohjelmaa myös Kulttuuriratikkaan: 25. lokakuuta klo 16.22 – 17.14 runojaan suomeksi ja viroksi tulkitsevat virolaiset kirjailijat Jan Kaus ja Jürgen Rooste, saksofonin varressa on tunnettu jazzmuusikko Siim Aimla. Kulttuuriratikan Viro-osuuden juontavat Viro-instituutin johtaja Grete Ahtola sekä Suomen Viro-yhdistysten liiton toiminnanjohtaja Jenni Kavén.
Kulttuuriratikassa esitellään myös Viro-instituutin ja Suomen Viro-yhdistysten liiton julkaisemaa Viro-aiheista kirjallisuutta: Ihmeiden aika – Imede aeg (toim. Jaakko Blomberg ja Grete Ahtola) ja Estofiilis! Kirja Virosta ja sen ystävistä (toim. Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström). Tuglas-seuran kulttuurisihteeri Tapio Mäkeläinen puolestaan kertoo, millaisia mielenkiintoisia pubeja, baareja ja kapakoita Tallinnasta löytyy ratikkareittien varrelta. Mäkeläisen yhdessä Heikki Kähkösen, Pekka Linnaisen ja Mikko Savikon kanssa tekemä Baarimiehen Tallinna -kirja ilmestyi syyskuun lopussa.
Kulttuuriratikan ohjelma alkaa 25. lokakuuta kello 16.22 Korjaamon pysäkiltä (Töölön halli, Mannerheimintie 76), josta ratikka kulkee keskustan suuntaan. Sen reitti noudattelee linjan 7B reittiä. Kulttuuriratikka toimii normaalisti liikennöivänä raitiovaununa. Matkan voi maksaa matkakortilla, ratikkalipulla tai HSL:n kertalipulla.
Lisätietoja Viron messuohjelmasta: www.estbook.com/index.php?id=190
Lisätietoja Kulttuuriratikasta: http://www.korjaamo.fi/fi/page/info/kulttuuriratikka
Viro Helsingin Musiikkimessuilla
Helsingin Musiikkimessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 27.–30.10.2011. Viro näkyy monipuolisesti kolmatta kertaa pidettävien messujen ohjelmassa etenkin avajaispäivänä, jolloin päälavalla nähdään yksinomaan virolaisia artisteja.
Tervetuloa Viron messuosastolle 6 C 101
Virolla on Musiikkimessujen neljän päivän aikana oma osastonsa, jossa voi tavata ja haastatella virolaisia artisteja, musiikkialan ammattilaisia, tutustua levytuotantoon jne. Viron messuboksista löytyy myös Tallinn 2011 -kulttuuripääkaupungin järjestämä Estonian Music & Design Cafè.
To 27.10. Metro Live -lavalla:
klo 13.00 Jaan Pehk alias Orelipoiss
klo 14.00 Ewert and The Two Dragons
klo 15.00 Iiris
klo 16.00 Mari Kalkun with the band
klo 17.00 Pastacas
Levyjä Metro Live -lavalla soittaa DJ KAYOT!
To 27.10. Radio Aalto -lavalla (halli 6):
klo 14.30
VIRON KULTTUURIMINISTERI REIN LANG HAASTATTELUSSA
Haastattelijana Ilkka Mattila (Helsingin Sanomat)
klo 15.30
VIRON MUSIIKKIMAAILMA SUOMALAISTEN SILMIEN LÄPI - BÄNDID, FESTIVAALIT, PAIKAT JA PALJON MUUTA!
Klo 16.00
ESTONIAN FESTIVAL SEASON – JUST 2 HOURS AWAY ON A BOAT – WORTH A VISIT?*
Virolaiset vuoden lehtikuvat – Eesti pressifoto
14.10.−11.11.2011 Pasilan kirjastossa, Rautatieläisenkatu 8, Helsinki
Avoinna ma−to klo 9.00−20.00, pe klo 9.00–18.00 ja la klo 10.00–16.00

Virolaisen lehtikuvan helmet ensi kertaa Suomessa!
Virolaisen lehtikuvakilpailun vuoden 2010 voittajat levittäytyvät Pasilan kirjastoon 14.10.−11.11.
Viron lehtikuvaajien liitto ja Viron sanomalehtien liitto ovat valinneet voittajat 819 kilpailutyöstä.
Esillä on suuria värivedoksia yli kahdeltakymmeneltä ammattikuvaajalta.
Valokuvaajat esittelevät näyttelyn yleisölle perjantaina 14.10. klo 12.00 osana Journalismin päivän ohjelmaa. Vapaa pääsy. Näyttelyn avajaiset torstaina 13.10. klo 18.00. Tervetuloa!
Järjestäjät: Eesti Pressifotograafide Liit, Eesti Ajalehtede Liit, Viro-instituutti Suomessa, Helsingin kaupunginkirjasto / Pasilan kirjasto, Tuglas-seura, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö (Jokes)
Tuottajat: Varja Arola, varja.arola(at)gmail.com
Kristjan Lepp, kristjan.lepp(at)gmail.com / Eesti Pressifotograafide Liit
Viro Helsingin Musiikki- ja kirjamessuilla
Helsingin Musiikkimessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 27.–30.10.2011. Viro näkyy monipuolisesti kolmatta kertaa pidettävien messujen ohjelmassa etenkin avajaispäivänä, jolloin päälavalla nähdään yksinomaan virolaisia artisteja.
Lokakuun viimeisenä viikonloppuna tarjoutuu odotettu tilaisuus päästa kuulemaan virolaisia esiintyjiä Musiikkimessuilla, johon Viro tuo useita paikallisia nousukiidossa olevia indie rock ja -pop -artisteja.
To 27.10. Metro Live -lavalla:
klo 13.00 Jaan Pehk alias Orelipoiss
klo 14.00 Ewert and The Two Dragons
klo 15.00 Iiris
klo 16.00 Mari Kalkun with the band
klo 17.00 Pastacas
Levyjä Metro Live -lavalla soittaa DJ KAYOT!
To 27.10. Radio Aalto -lavalla (halli 6):
klo 14.30
VIRON KULTTUURIMINISTERI REIN LANG HAASTATTELUSSA
Haastattelijana Ilkka Mattila (Helsingin Sanomat)
klo 15.30
VIRON MUSIIKKIMAAILMA SUOMALAISTEN SILMIEN LÄPI - BÄNDID, FESTIVAALIT, PAIKAT JA PALJON MUUTA!
Joose Berglund – Stupido Records
Sami Häikiö – Music Export Finland
Janne Flinkkilä – musiikkitoimittaja
Mika Keränen – kirjailija
Haastattelijana Marjo Näkki (Suomen suurlähetystö Tallinnassa)
Klo 16.00
ESTONIAN FESTIVAL SEASON – JUST 2 HOURS AWAY ON A BOAT – WORTH A VISIT?*
Kristo Rajasaare – Rabarock festival (www.rabarock.ee)
Aivar Tõnso – head of European Capital of Culture Tallinn 2011 music programme (www.tallinn2011.ee)
Anne Erm – Jazzkaar festival (www.jazzkaar.ee)
Helen Sildna – Tallinn Music Week festival (www.tallinnmusicweek.ee)
Moderator: Mart Niineste (music journalist, Eesti Päevaleht)
*panel in English
Estonian Music & Design Cafè (6 C 101)
Interraktiivinen, virolainen huonekalu- ja design-näyttely tarjoaa oivan mahdollisuuden istahtaa hetkeksi ja nauttia virolaisen musiikin helmiä. Jokainen musiikkikahvilan vierailija voi valita mieluisan kappaleen "musiikkimenusta" ja kuunnella sitä kuullokkeilla. Estonian Design and Music Cafè odottaa vieraita Viron musiikkiosastolla.
Virolaista musiikkia näkyy ja kuuluu myös kaupungilla erilaisen iltaohjelman muodossa. Suomen ja Viron Jazzliittojen välinen musiikkivaihtoprojekti Heimojazz tuo Helsinkiin virolaista jazzia. Jo Musiikkimessuja edeltävänä päivänä, keskiviikkona 26.10. helsinkiläisen Rytmihäiriöklubin lavalle nousee Tanel Ruben Quintet. Musiikkimessujen bändejä voi nähdä perjantaina klubissa Siltanen.
RYTMIHÄIRIÖKLUBISSA TANEL RUBEN QUINTET 26.10.
Juttutupa, Säästöpankinranta 6
TALLIN IN HELSINKI 28.10. klo 20
Klubi Siltanen, Hämeentie 13 B (www.siltanen.org)
• LIVE: Ewert & the Two Dragons (klo 22.00)
• LIVE: Iiris (klo 21.00)
Teemamaan ohjelman järjestävät ja toteuttavat yhteistyössä:
Viro-instituutti Suomessa, Viron suurlähetystö, Tallinn Music Week, Kulttuuripääkaupunki Tallinn 2011, Enterprise Estonia, Suomen Viro-yhdistysten liitto ja Helsingin musiikkimessut.
Tukijat: Viron kulttuuriministeriö, Viron kulttuurirahasto ja Tallink Silja Oy.
Villi viron kieli
Viro on Helsingin tämänvuotisten kirjamessujen teemamaa.
Messujen hyvin monipuoliseen ohjelmaan mahtuu myös Villi viron kieli – aiheesta keskustelevat virolaisen kirjallisuuden kääntäjä Petteri Aarnos, semiootikko ja esseisti Valdur Mikita sekä muusikko ja säveltäjä Jaak Johanson.
To 27.10 klo 15–15.30 Musta Kuutio / Viron messuosasto
Kieltä voisi ajatella maailmantilana, jonka keskipiste on sopimuksenvarainen. Tässä keskipisteessä sijaitsee kaunis viron kieli. Hieman etäämpänä keskipisteestä on melko vallaton viron kieli. Keskipisteestä vieläkin kauempana on pelkästään villi viron kieli. Vieläkin kauemmas hivuttautuessa herää keskeinen kysymys – onko tämä oikeastaan kieli? Tällä tavoin ajateltaessa viron kielessä majailee oikean kielen lisäksi vielä liuta sen puolivillejä sukulaisia. Kieliavaruudessa ajelehtii lukematon joukko näennäisiä kirjoitusjärjestelmiä, epätavallisia välimerkkejä, kummallisia käsityksiä vuorovaikutuksen olemuksesta aina sadunomaiseen haikailuun lintujen kielen osaamisesta. Olisipa se kuin viron kieli, vaan kuulostaa entten-tentteniltä. Ihmiselle on ominaista paradoksaalinen tarve olla yhtaikaa kielen keskiössä ja samaan aikaan sen äärirajoilla. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mihin me tätä tarvitsemme?
Eepiline Eesti Orkester ja virolainen blues
Ravintola Lämpö, Suvilahti 27. 10. klo 21.00
Kun yhdistetään kaksi pienimuotoista, mutta vankan juurevaa asiaa – virolainen runous ja virolainen jazz – tuloksena saattaa syntyä omalaatuisen sähköinen ja sähäkkä kokoonpano.
Muusikko Siim Aimla, armoitettu saksofonisti, on opettanut jazzia Suomenlahden kummallakin rannalla, säveltänyt musiikkia teattereille ja kuoroille, sovittanut orkestereille ja johtanut vuosi kaudet omaa bändiään. Kymmenen viime vuoden aikana hän on aika ajoin kokeillut esiintymistä yhdessä runoilijoiden kanssa. Näiden kokeilujen tuloksena syntyi Eepiline Eesti Orkester – eeppinen viittaa tässä tapauksessa runsaaseen osallistujajoukkoon. Toisin sanoen: Aimlan bändin mukana lavalle astuu joukko runoilijoita ja musiikki on sävelletty nimenomaisesti heidän tekstejään varten.
Helsingin konsertista on odotettavissa aivan erityislaatuinen, sillä keväällä ilmestyneellä Eesti keel nagu nuga -levyllä esiintyvien runoilijoiden lisäksi mukana on monia virolaisen nykykirjallisuuden kärkinimiä kuten Tuuli Taul, Asko Künnap, Jaan Pehk, Karl Martin Sinijärv, Jürgen Rooste, Wimberg, Eeva Park, Kristiina Ehin, Mika Keränen, Mehis Heinsaar ja Valdur Mikita, unohtamatta tietenkään suomalaisia yllätysvieraita.
Tässä konsertissa runoilija ja runo ovat itse asiassa yksi orkesterin instrumenteista. Illan toista puoliskoa taas hallitsevat virolaisen musiikin elävät klassikot, trubaduurit ja kitarasankarit Jaak Tuksam, Riho Sibul (tunnettu Ultima Thulesta) ja Jaanus Nõgisto (tunnettu Rujasta), joista jokainen on tehnyt useamman levyllisen verran virolaisten kansalliseen muistiin iskostuneita lauluja.
Ihmeiden aika sekä Virolaisen kirjallisuuden maailma Helsingin kirjamessuilla
Helsingin kirjamessujen kolmantena päivänä Viro-instituutti esittelee juhlakirjaansa Ihmeiden aika sekä uutta esitettään Virolaisen kirjallisuuden maailma.
Puhuvat kirjailija Jan Kaus, muusikko ja Viro-ystävä Harri Rinne sekä Viro-instituutin johtaja Grete Ahtola.
La 29.10 klo 12.00–12.30 Musta Kuutio (Viron messuosasto)
Viro-instituutti on ainutlaatuinen virolainen kulttuurielämän ja -politiikan ilmiö. Lennart Meren huhtikuussa 1989 perustamaa organisaatiota voi hyvällä syyllä pitää eräänlaisena virolaisen kulttuurin ulkoministeriönä. Juuri tässä tehtävässä Viro-instituutti toimii nykyäänkin monissa maissa Suomi mukaan lukien. Viro-instituutin ja sen Suomen-toimipisteen jatkuvaa aktiivisuutta kuvastavat kaksi sen julkaisemaa teosta. Ihmeiden aika. Viro-instituutti Suomessa 1995–2010 ei valota pelkästään instituutin toimintaa, vaan koko virolaisen yhteiskunnan muutosta viimeisten 15 vuoden aikana.
Teoksen kirjoittajakaarti koostuu laajasta joukosta alojensa parhaita asiantuntijoita, kuten Erkki Bahovski, Marju Lauristin, Peeter Vihalemm, Erik Terk, Kulle Raig ja Jaakko Blomberg.
Virolaisen kirjallisuuden maailma puolestaan tarjoaa tavanomaista runollisemman tekstin sekä runsaan ja kekseliäästi käytetyn kuva-aineiston avulla käsityksen virolaisen kirjallisuuden historiasta, nykyhetkestä ja olennaisimmista teemoista itsenäisessä Virossa.
Tervetuloa Mustaan Kuutioon lauantaina 29. lokakuuta klo 12!
Virolaisen taivas ja helvetti – kahden kerroksen juhlat Eesti Maja – Viro-keskuksessa 29.10. klo 20
Helsingin kirjamessujen virolaiset kirjallisuusjuhlat huipentuvat lauantai-illan suureen yhteisesiintymiseen Viro-keskuksessa, jossa esiintyvät likimain kaikki messuille osallistuvat virolaisrunoilijat. Illan teemoja ovat virolaisuuden ja suomalais-ugrilaisuuden apeat näköalat, mutta yhtä lailla myös ilon hetket ja toivonpuuskat täällä kaukaisessa Hyperboreassa.
Kellarin hämärässä, kynttilänvalossa lukevat runojaan mm. Igor Kotjuh, Ene Mihkelso, Tõnu Õnnepalu, Olavi Ruitlane, Jaan Pehk (kuvassa), Doris Kareva, Anzori Barkalaja, Valeri Alikov, Asko Künnap ja Karl Martin Sinijärv.
Runouden jälkeen yläkerran salissa musisoivat Jaak Tuksam, Riho Sibul ja Jaanus Nõgisto.
Muinasjutulaupäev 26. novembril kell 14
Muuseumitund "Sõpra märgates"
Eesti Majas, Sörnäisten rantatie 22, Voimalaitos (1. maja), Helsingi
Miia-Milla-Manda on väike tüdruk. Nii nagu kõik lapsed, on ka Miia-Milla-Manda üsna uudishimulik. Talle meeldib imestada, küsida, vaadata, katsuda, kuulata, õppida – ühesõnaga uurida kõike põnevat, mis tema tee peale ette jääb. Aga üle kõige meeldib Miia-Milla-Mandale muidugi mängida. Mängida on tore isegi üksinda, aga eriti vahva on mängida koos sõpradega.
Muuseumitund "Sõpra märgates"
Kes on sõber? Kuidas olla hea sõber? Kas sõbraga koos saab mõni asi paremini korda kui üksinda? Kuidas sõpra hoida? Kuidas sõpra märgata? Nende küsimuste üle mõtleme koos lastega. Abiks on meile vahvad lood, lõbusad mängud, põnevad ülesanded ja üks tore laul. Külla tulevad meile Miia-Milla-Manda muuseumist Maarja Kõuts ja Sireli Uusmaa.
Muuseum Miia-Milla-Manda on 2009. aastal avatud Tallinna Linnamuuseumi filiaal. Muuseum asub majas, mis ehitati aastatel 1936–1937 Kadrioru Lastepargi peahooneks. Eeskätt 3–11 -aastaste lastega peredele mõeldud värvikasse teemamuuseumisse on loodud omanäoline keskkond, kus lastel on võimalik õppida läbi mängu. Praegune ekspositsioon on üles ehitatud teemal "Sõber". Muuseumi kodulehekülg: http://linnamuuseum.ee/miiamillamanda/fi/
Korraldajad: Eestikeelse Hariduse Selts, Eesti Instituut Soomes, Soome Eesti-seltside liit (SVYL), Tuglase Selts
Tarton yliopiston luentosarja Helsingin Viro-keskuksessa
Tarton yliopiston luentosarja "20 vuotta itsenäisyyttä" tarjoaa suomalaisille kiinnekohtia eteläisen naapurin elämän ja haasteiden paremmaksi ymmärtämiseksi.
Sarja koostuu 15 luentokerrasta (2 keväällä, 13 syksyllä).
Luennot pidetään Helsingissä Eesti Maja - Viro-keskuksessa klo 18–20 (18.15–19.45) tiistaisin!
Syksy 2011
Luentosarja jatkuu syksyllä 13. syyskuuta alkaen joka tiistai kello 18–20 Eesti Maja – Viro-keskuksessa. Syksyn luennot käsittelevät laajemmin muun muassa virolaista yhteiskuntaa ja elinympäristöä, kehityskulkua infoteknologian ja kybersuojan saralla, vironvenäläisten tilannetta ja integraatiota, Viron taloudellista tilannetta, kulttuurielämää, Viron tieteellisiä saavutuksia sekä Viron ja Suomen suhteita.
Jokainen luento käsittelee eri aihetta. Luennoitsijat ovat Tarton yliopiston opettajia ja alumneja sekä eri alojen mielipidejohtajia.
Luentosarjan ohjelma:
13.9. Yliopistolaitos uudessa Virossa
Professori, FT Rein Raud, Tallinnan yliopiston rehtori 2006–2011
20.9. Virolle on saapunut arkipäivä
Everstiluutnantti, kirjailija Leo Kunnas
4.10. Onko Viro ollut oikealla tiellä?
Professori, kunniatohtori Marju Lauristin, Tarton yliopisto
11.10. Eesti IT 1990–2000-2010-2020
Professori, konsultti Linnar Viik, "Viron Internetin isä" (Huom! Luento englanniksi)
18.10. Viron puolustuspolitiikka 20 vuoden aikana
Viron opetusministeri Jaak Aaviksoo (Huom! Luento englanniksi)
1.11. Individualismi individualismin aikakaudella - ajatuksia virolaisesta kulttuurista
Kirjailija, toimittaja Jan Kaus, kulttuurilehti Sirp
8.11. Kulttuurien kohtaaminen Virossa
Viron parlamentin edustaja, FM, VTM Jevgeni Ossinovski (Huom! Luento englanniksi)
15.11. Semiotiikka ja kulttuurikuvastus
Professori Peeter Torop, Tarton yliopisto
22.11. Viron talouden tie läpi myrskyisten vuosikymmenten
MA in Sc., neuvonantaja Märten Ross, Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosasto
29.11. Geeniteknologia - Kenelle kellot soivat? Viron saavutukset tieteessä
Johtaja, professori Mart Saarma, Helsingin yliopiston biotekniikan instituutti
1.12. Suomen ja Viron väliset suhteet: Mitä tehdä, että silta kestäisi?
Loppupaneelissa lyödään viisaat päät yhteen. ”Neljän presidentin miestä” Jaakko Kalelaa ja Pohjoismaiden investointipankin varajohtajaa Gunnar Okkia puhututtaa Suomen Viron-suurlähetystön lehdistövirkamies Marjo Näkki.
Luennot pidetään joko englanniksi tai suomeksi. Osallistuminen on kaikille ilmaista ja opiskelijat saavat osallistumisesta 3 op (10 luentoa ja luentopäiväkirja) / 1 op (10 luentoa).
Katso myös: www.ut.ee
Suomalais-ugrilainen korunäyttely
Suomalais-ugrilainen korunäyttely
Heli Joelan galleriassa,
Kauppiaskatu 6,
Forumin kauppakeskus, Turku
Kärt Summatavetin (Viro), Essi Sikasen (Suomi) ja Anna Makoveczin (Unkari) korunäyttelyssä yhdistyvät perinne ja nykyaikaisuus, ikivanhat tavat ja nykyhetkinen ajattelutapa. Taitelijat käyttävät työssään kansantaiteen perinteisiä malleja, tekniikoita tai materiaaleja, mutta he tuovat perinteet esille aivan uudella tavalla.
Suomen, Viron ja Unkarin taitelijoille taidekappaleensa ovat kommunikaatiovälineita, joden avulla he kertovat yleisölle tärkeitä viestejään, jotka kannattaa muistaa. Heidän työnsä puhuvat silmin katsoen ja käsin koskettaen.
Näyttely on esillä 30. marraskuuta asti:
Ti-Pe 10-18, la 10-15
http://helijoela.com/
Lisätietoja katso tästä!
Järjestävät Viro-instituutti Suomessa, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus sekä Heli Joelan galleria.
Kiertotie - Объезд - Ümbersõit - Detour
Mikä todella yhdistää Turkua, Pietaria ja Tallinnaa?
Kiertotie – elokuva matkasta Suomen, Venäjän ja Viron muistojen halki
Turku 2011 ja Tallinn 2011 -teemavuosien puitteissa
torstaina 8.12.2011 klo 18 Eesti Maja – Viro-keskuksessa
Sörnäisten rantatie 22 C, Helsinki
Vapaa pääsy!
Matka halki Suomen, Venäjän ja Viron muistorikkaiden maisemien. Turusta Tallinnaan johtava tie yhdistää Suomen, Venäjän ja Viron. Muistot, sota, itsenäisyys, miehitys, identiteetti, vallankumous, yhteistyö: tämä 2000 km:n pituinen reitti kuvastelee 1900-luvun suuria murroksia. Kaksi nuorta ranskalaista elokuvantekijää kulki reittiä kuukausien ajan edestakaisin tehden kuvauksia Super 8 -kamerallaan. He tapasivat kolmea eri sukupolvea edustavia ihmisiä, jotka valottivat kukin omalta osaltaan historiallista perintöä, erilaisuutta ja kansallista identiteettiä koskevia kysymyksiä ja kertoivat unelmistaan ja kaipuustaan. Elokuvan päähenkilöt eläytyvät reitin myllerryksiä täynnä olevaan historiaan ja liittävät siihen omat kokemuksensa.
Dokumenttielokuva, kesto 75 min.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Atelier Limo (Simon Brunel ja Nicolas Pannetier)
Musiikki: Nicolas Pannetier
Kuvauspaikat: Turku, Helsinki, Lappeenranta, Viipuri, Zelenogorsk, Pietari, Sillamäe, Tallinna
Elokuvan kieli: englanti (osin saksa, suomi, viro, venäjä)
Tekstitys: suomi
Filmin tekijät Atelier Limon Simon Brunel ja Nicolas Pannetier ovat paikalla ja heidän kanssaan on mahdollista keskustella esityksen jälkeen.


