Viron Suomen-instituutti
Virolaista folkia Taiteiden yössä
Ukerdajad one more time!
Ukerdajad on neljän rakverelaiskaveruksen muodostama folkyhtye, joka laulaa luonnosta ja liikkuu vaivalloisesti. Tulevaisuus näyttää Aasialta, mutta ennen sitä pojat saapuvat esiintymään elokuiseen Taiteiden yöhön!
Ukerdajad esiintyvät Eesti Majan naapurissa Suvilahden alueella sijaitsevassa Ravintola Lämmössä (Kaasutehtaankatu 1, Helsinki) Taiteiden yönä, perjantai-iltana 26.8. Sugrierror-esityksen jälkeen.
Ovet klo 20. Konserttiin on vapaa pääsy!
Lauri Mäesepp, Ringo Ramul, Madis Lundre ja Tanel Siimann ryhtyivät Ukerdajiksi kaksi vuotta sitten Viinistun luonnonkauniissa maisemissa.
Parivuotisen uransa aikana Ukerdajad ovat ehtineet olla monessa mukana ja esiintyä aina Liettuaa myöten. Viimeisimpiä keikkoja on ollut esiintyminen käsmulaisessa Viru Folk -tapahtumassa, jonka lavalle kävijöitä aiemmin katusoittajina viihdyttäneet pojat nousivat tänä vuonna ensi kertaa. Helsingin Taiteiden yö tuo Ukerdajad ensimmäistä kertaa Suomeen.
Kuuntele kappaleita myös Myspacesta (www.myspace.com/ukerdajad) ja YouTubesta (hakusana Ukerdajad).
Ukerdajat auttoi Taiteiden yöhön Svalbo Communications Oy!
Lisätietoja ja pressikuvat:
Suomen Viro-yhdistysten liitto,
Jenni Kavén, jenni@svyl.net, puh. 09 684 28 464, www.svyl.net

