Grete Ahtola kirjoittaa kahdeksan vuoden työstään Suomen toimiston johdossa

BlogiJätä kommenttisi

Kuva: Annika Haas

Grete Ahtola on vetänyt Viro-instituutin Suomen toimistoa kaikista pisimpään, vuosina 2009-2016. Ahtola on monen Viro-instituutin jatkuvan yhteistyökumppanuuden aloittaja, aktiivinen ja pidetty toiminnanjohtaja.

Grete Ahtola aloitti uransa Suomen Viro-piireissä Suomen Viro-yhdistysten liitosta, josta siirtyi Viro-instituutin Suomen toimistolle vuonna 2009. Vuoden 2017 hän oli Tallinnassa Viron EU-puheenjohtajuusorganisaatiossa tapahtumien järjestelyneuvoksena vastaamassa yhdessä muiden tapahtumatiimin työntekijöiden kanssa EU:n neuvoston tapahtumien ja vierailuiden toteuttamisesta. Ahtola on työskennellyt lisäksi mm. Suomen Insinööriliitossa, jossa hän vastasi liiton vuoden 2019 100-vuotisjuhlan toteuttamisesta.

Lue Greten kirjoitus hänen vuosistaan toiminnanjohtana!

vt. eesti keeles all!

Grete Ahtola, toiminnanjohtaja 2009-2016

Viro-instituutilla on ollut erittäin suuri rooli elämässäni. Olin vielä varsin nuori, kun sain johdettavakseni instituutin Suomen toimipisteen (käytin siitä aina lyhennettä EIS – Eesti Instituut Soomes). Suhtauduin työhöni todella vakavasti ja antaumuksella, sillä minulle oli ikään kuin kunnia-asia näyttää itselle (ja muille), että nuoresta iästäni ja vähäisestä kokemuksestani huolimatta pystyn tehtävään. Viro-instituutin silloinen johtaja Mart Meri oli hyvin ymmärtäväinen ja kannatteleva, hän antoi minulle myös mahdollisuuden tehdä virheitä ja oppia niistä. Muistelen kiitollisena muitakin tukijoitani ja ystäviäni, jotka auttoivat sanoin ja teoin. Haluan koko sydämestäni kiittää etenkin EIS:n ensimmäistä johtajaa Kulle Raigia, joka hänkin uskoi minuun ja antoi aina viisaita neuvoja.

Ennen minua Suomen toimipistettä johti Jürgen Rooste, ja eräs ensimmäisistä muistoistani instituutista liittyykin häneen. Kun aloittelin ensimmäistä työviikkoani, ihmettelin, miksi kaikki kaapit olivat täynnä kuihtuneita viherkasveja. Selvisi, että johtajana ennen Jürgeniä toiminut Mika Keränen oli ollut suuri kukkien ystävä ja jättänyt toimistoon paljon huonekasveja – instituutin silloisessa toimistossa osoitteessa Mariankatu 8 kun oli upeat leveät ikkunalaudat. Jürgenillä ei tainnut olla aikaa kukkien kasteluun, ja niinpä kuihtuneet kasvit yksi toisensa jälkeen kulkeutuivat kaappeihin. Kaikki turha vaan pois silmistä! Olin salaa tyytyväinen, koska en itsekään ole kummoinen kukkaihminen…

Prosessi-katutaidefestivaalin avajaiset Helsingin Suvilahden Tiivistämöllä, 2013. Kuva: Toomas Dettenborn.
Estonian oopperagaala, Suvilahden Kattilahalli 2011. Kuva: Viro-instituutin arkisto.

Johdin Suomen toimipistettä kahdeksan vuotta, ja niihin vuosiin mahtuu niin paljon, etten edes yritä käsitellä kaikkea tässä. Muutamat työhön liittyvät saavutukset ovat kuitenkin sellaisia, joista olen erityisen ylpeä. Esimerkiksi Estonian oopperagaalan järjestäminen Suvilahden Kattilahallissa, mikä vuonna 2011 oli melko rebel tempaus. Yli satahenkisen ryhmän tuominen lahden yli ja oopperagaalan järjestäminen vanhassa tyhjässä tehdashallissa ei siihen aikaan ollut mitenkään arkipäiväistä. Ja ehdottomasti katutaidefestivaali Prosessi, jonka tuotti instituutin silloinen projektikoordinaattori Jenni Kavén. Olimme aikaamme edellä – vuonna 2013, jolloin festivaali järjestettiin, ei katutaidetta pidetty tarpeeksi asiallisena ja meillä oli vaikeuksia saada hankkeelle rahoitusta. Emme kuitenkaan luovuttaneet, ja Jenni järjesti jopa Suomen kulttuuriministerin avaamaan festivaalin! Vuonna 2015 ilmestyi virolaisen kirjallisuuden antologian Nippernaatin ensimmäinen osa, jonka päätoimitti Sanna Immanen. Sekin hanke vaati aikamoisia ponnisteluja, ja sen tarkoituksena oli herättää suomalaisissa lukijoissa ja kustantajissa kiinnostusta uutta virolaista kirjallisuutta kohtaan. Teimme teoksesta oikein verkkoversionkin.

Grete Ahtola ja Sanna Immanen ensimmäisen Nippernaatin äärellä, Eesti Majan 5-vuotissyntymäpäivillä. Kuva: Toomas Dettenborn.

Olen ylpeä myös pitkistä yhteistyöhankkeista, joissa instituutti on ollut joko alullepanijana tai aktiivisena yhteistyökumppanina. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi monivuotinen yhteistyö Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin, Musiikkitalon, Runokuu-festivaalin, Taiteiden yön sekä Helsingin ja Turun kirjamessujen kanssa.

Monesti työskentelimme yhdessä Viron suurlähetystön kulttuurineuvoksen Liisa Ojaveerin kanssa, jonka kanssa yhteistyö sujui heti ensimmäisistä päivistä alkaen. Liisa pani vauhtia suomalaisvirolaiseen teatteriyhteistyöhön, ja vuonna 2014 toimme Tampereen Teatterikesään jopa viisi virolaista esitystä. Se kesä oli tunnelmallinen, ja edelleen ihmettelen, miten instituutin harjoittelija Elisabeth Arder onnistui järjestämään kaikki näyttelijät, ohjaajat, lavastajat, teknikot, rekvisiitat ja rekat lahden yli ja takaisin.

Yhteistyössä on voimaa! Grete ja Liisa Ojaveer Tampereen Teatterikesässä vuonna 2014. Kuva: Ramona Lepik/Sirli Tooming

Kirkkaimmin mieleeni ovat jääneet ihmiset, joiden kanssa syntyi monia hyviä ideoita ja yhteistyöhankkeita. Kulttuurityö on luonteeltaan sellaista, että yksinään pakertamalla ei saa mitään aikaan, vaan kaikki riippuu ihmisistä. Tässä ei ikävä kyllä ole tilaa mainita kaikkia, joita haluaisin muistella ja kiittää. Muutaman mainitsen silti vielä. Instituutin kullanarvoiset harjoittelijat Kersten Lehismets (Kimura), Kadri Kaljurand, Ramona Lepik, Ülle Õis sekä jo mainitsemani Elisabeth, jotka kaikki tekivät paljon enemmän kuin tavanomaiseen harjoittelijan työnkuvaan kuuluu. Samoin Mariankadun ja Eesti Majan kollegat Kirsi Bongwirnso, Valdar Liive, Toomas Tärk, Järvi Lipasti, Katariina Suurpalo, Juha Kääriäinen, Heikki Rausmaa, Juhani Salokannel ja Jaana Vasama sekä Viro-instituutin ystävien väki olivat sellaisia, joita ilman instituutti (enkä minä) ei olisi tullut toimeen.

Toivotan paljon, paljon onnea 25-vuotiaalle Viro-instituutin Suomen toimipisteelle! Ja karhunhalaus kaikille niille, jotka näiden vuosien varrella ovat auttaneet insituuttia kasvamaan ja toimimaan!

Grete Ahtola,
EIS:n johtaja vuosina 2009 – 2016

Tekstin on kääntänyt virosta suomeen Varja Arola

Grete Ahtola, EIS-i juhataja aastatel 2009-2016

Eesti Instituudil on minu elus olnud väga suur roll. Olin üsna nooruke, kui instituudi Soome esinduse (kasutasin alati lühendit EIS – Eesti Instituut Soomes) juhtimise enda peale sain. Võtsin oma tööd kole tõsiselt ja südamega, sest oli nagu natukene auasi endale (ja teistele) näidata, et saan vaatamata oma noorele eale ja vähestele kogemustele hakkama. Tollane Eesti Instituudi direktor Mart Meri oli aga väga mõistev ja toetav, tema andis mulle võimaluse ka vigu teha ja neist õppida. Tänutundega meenutan ka teisi toetajaid ja sõpru, kes nõu ja jõuga abiks olid. Siinkohal kogu südamest tänu eriti Kulle Raigile, EIS-i esimesele juhile, kes samuti minusse uskus ja alati targa sõnaga aitas.

Enne mind oli Soome esinduse eesotsas Jürgen Rooste, ja üks esimesi mälestusi insituudist ongi temaga seotud. Kui alustasin esimest töönädalat, imestasin, miks kõik kontori kapid on täis kuivanud potililli. Tuli välja, et enne Jürgenit esindust juhtinud Mika Keränen oli suur lillesõber, kes oli jätnud kontorisse palju toalilli – hoones Mariankatu 8, kus instituut tollal asus, oli väga mõnusad ja laiad aknalauad. Jürgenil aga polnud vist aega lilli kasta ja nõnda siis rändasidki potid koos kuivanud taimedega üksteise järel kappidesse. Kõik mis üle, silma alt ära! Mul oli muidugi salaja hea meel, sest minagi pole suur lillesõber…

Juhtisin Soome esindust 8 aastat ja selle aja sisse mahub nii palju, et ma mitte ei püüagi kõike kirjeldama hakata. Mõned tööalased saavutused on siiski olnud sellised, mille üle olen eriti uhke. Näiteks Estonia ooperigala korraldamine Suvilahti Kattilahallis, mis oli aastal 2011 üsna rebel ettevõtmine. Rohkem kui sajast inimesest koosneva trupi toomine üle lahe, ja ooperigala korraldamine vanas tühjas tehasehallis polnud tollal sugugi igapäevane asi. Ning kindlasti tänavakuntsifestival Prosessi, mille eestvedajaks oli instituudi tollane projektikoordinaator Jenni Kavén. Me olime ajast nii ees – aastal 2013, mil festival toimus, ei peetud tänavakunsti piisavalt viisakaks ning meil oli raske kogu ettevõtmisele rahalist toetust saada. Meie aga ei andnud alla, ja Jenni sai koguni Soome kultuuriministri festivali avama! 2015. aastal nägi ilmavalgust eesti kirjanduse antoloogiasarja ”Nippernaati” 1. köide, mille peatoimetajaks oli Sanna Immanen. Seegi oli üsna suurt vaimu- ja jõupingutust nõudev ettevõtmine, mille eesmärgiks oli äratada huvi Eesti uusima kirjanduse vastu nii Soome lugejates kui kirjastajates. Tegime teosele koguni võrguversiooni ja puha.

Uhke olen ka pikema-ajaliste koostööprojektide üle, mille juures instituut oli kas algatajana või aktiivse koostööpartnerina, näiteks aastatepikkune koostöö Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaliga, Helsingi Musiikkitaloga, Runokuu-luulefestivaliga, Kunstide ööga, Helsingi ja Turu Raamatumessiga jpt.

Väga sageli tegutsesime koos Eesti saatkonna kultuurinõuniku Liisa Ojaveeriga, kellega koostöö klappis kohe esimestest päevadest. Liisa eestvõtmisel sai hoogu Eesti ja Soome teatrite koostöö, ja 2014. aastal tõime koguni viis Eesti teatrilavastust Tampere Teatterikesä festivalile. Oli väga meeleolukas suvi, ja siiani mõtlen, et kuidas küll instituudi praktikant Elisabeth Arder suutis korraldada kõik näitlejad, lavastajad, kunstnikud, tehnikud, rekvisiidid ja rekkad üle lahe ja tagasi.    

Kõige eredamalt ongi meelde jäänud inimesed, kellega koos sündis palju häid ideid ja koostööprojekte. Kultuuritöö on juba kord selline, et üksinda pusides ei suuda midagi korda saata, kõik sõltub inimestest. Kahjuks kõiki, keda meenutada ja tänada tahaks, ei mahu siin nimetada. Siiski mõned veel. Instituudi kuldaväärt praktikandid Kersten Lehismets (Kimura), Kadri Kaljurand, Ramona Lepik, Ülle Õis, juba mainitud Elisabeth, kes kõik tegid palju rohkem, kui tavapärane praktikanditöö eeldaks. Samuti Mariankatu ja Eesti  Maja kolleegid Kirsi Bongwirnso, Valdar Liive, Toomas Tärk, Järvi Lipasti, Katariina Suurpalo, Juha Kääriäinen, Heikki Rausmaa, Juhani Salokannel, Jaana Vasama ning Eesti Instituudi Sõprade Seltsi inimesed olid need, kelleta instituut (ega mina) poleks hakkama saanud.

Soovin palju, palju õnne 25-aastasele Eesti Instituudile Soomes! Ja karukallistus kõigile neile, kes on instituudi kasvamisele ja tegemistele nende aastate jooksul kaasa aidanud!

Grete Ahtola
EIS-i juhataja aastatel 2009-2016

Jätä kommenttisi