Silta – Terveisiä kahdesta tasavallasta

25.2.2018 saakka Virka-galleria, Helsingin kaupungintalo Sofiankatu 1, Helsinki

Tapahtumia

100-vuotiaiden Suomen ja Viron yhteinen juhlanäyttely Virka-galleriassa

”Suomenlahti on elämämme akseli, ja sen rannat ovat toistensa peilikuvia.” Näin runollisesti Suomen ja Viron suhdetta kuvaa Viron presidentti Lennart Meri vuonna 1995. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Helsinki ja Tallinna ovat toistensa työssäkäyntialueita ja matkailijavirta kaupunkien välillä kasvaa vuosi vuodelta uusiin ennätyslukemiin. Silta-näyttely tarkastelee Suomen ja Viron välistä kanssakäymistä, kansallista identiteettiä ja itsenäisyyden merkitystä tavallisten ihmisten näkökulmasta.
 
“Silta” näyttelyn nimenä kuvaa meren erottamia ja yhdistämiä suomalaisia ja virolaisia. ”Suomen silta” on tullut tutuksi virolaisen Lydia Koidulan runosta. Näyttelyn käsikirjoittajan Mikko-Olavi Seppälän mukaan: ”Silta kokoaa ihmiset ja tavarat; kaikki joiden täytyy ylittää Suomenlahti.” Tulevaisuudessa silta saattaa saada tunnelin muodon ja mielikuva kaksoiskaupungista alkaa hahmottua yhä selkeämpänä.
 
Näyttelyn huomiota herättävin elementti on iso Talsinki-matkustajaterminaali, jossa yhdistyvät maitten väliset henkiset, kulttuuriset ja taloudelliset siteet. Matkamuistot, salakuljetetut tuotteet, valokuvat, tarinat ja filminpätkät herättävät menneisyyden eloon. ”Naapurivisassa” otellaan leikillisesti naapurikansojen kesken vuonna 1966 ja kansantaiteilija M. A. Numminen lentää leijalla Tallinnaan ”Kysy pois” -ohjelman ensilähetyksessä 1977.
 
Nykytaide tuo historiallisen osuuden rinnalle uutta särmää, sillä se katsoo nykyhetken lisäksi tulevaisuuteen. Osa kuraattori Veikko Halmetojan valitsemista valokuva- ja videoteoksista on tehty juuri Silta-näyttelyä varten. Mukaan kutsutut taiteilijat ovat Alexei Gordin, Flo Kasearu, Karel Koplimets ja Tanja Muravskaja Virosta sekä Marja Helander, Johanna Ketola, Sepideh Rahaa ja Sanni Seppo Suomesta.
 
Sanni Sepon ”Pieni paratiisi” -valokuvasarjassa kaupunkilaiset hoitavat pieniä maatilkkujaan Helsingissä, Tallinnassa ja Tartossa. Alexei Gordin kuvaa videoteoksessaan ”Aluminium” Suomesta Viroon salakuljetetun jätemetallin metsästämistä. Marja Helander nostaa videoteoksessaan “Maan sisällä linnut” esiin Suomen saamelaisen vähemmistön identiteetin valtakulttuurin paineen alla ja Tanja Muravskaja analysoi valokuvasarjassaan ”Virolainen rotu” käsitteitä puhdas virolainen ja puhdas eurooppalainen identiteetti.
 
Silta-näyttelyn ovat tuottaneet Virka-galleria, Viro-instituutti ja Viron suurlähetystö. Asiantuntijoina näyttelyssä ovat olleet Toomas Hiio Viron sotamuseosta sekä Kai Lobjakas Viron Taideteollisuus- ja muotoilumuseosta. Näyttely juhlistaa Suomen ja Viron satavuotispäiviä, joilla on ajallisesti eroa vain muutama kuukausi. Maat itsenäistyivät Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa – Suomi 6.12.1917 ja Viro 24.2.1918. Neuvostoliiton luhistuessa Viro palautti itsenäisyytensä 20.8.1991.