Viro, Latvia, Liettua x 100

Viro, Latvia, Liettua x 100

26.8.–1.9. Pohjoismainen kulttuuripiste Kaisaniemenkatu 9, Helsinki

Tapahtumia

Kolmen Baltian maan ja Pohjoismaiden kulttuuripisteen yhteistä festivaalia vietetään Helsingissä elo-syyskuun taitteessa. Ohjelmassa on runoutta, elokuvia niin lapsille kuin aikuisille, teatteria, seminaareja sekä päätöskonserttina jazzia Temppeliaukion kirkossa.

Tapahtumapaikka on Pohjoismainen kulttuuripiste (Kaisaniemenkatu 9), ellei toisin mainita.

26.8. klo 18–20: Runon ilta Kansallisteatterin Lavaklubilla
Elokuisessa sunnuntai-illassa kuullaan balttilaisen improvisaatiorunouden ja viulumusiikin tummia sävyjä. Lavalla ovat Gabrielé Labanauskaité (Liettua), Eeva Park (Viro) ja Arvis Viguls (Latvia) yhdessä viulisti Rista Tuuran (Suomi) kanssa.

Eeva Park. Kuva Piia Ruber

Eeva Park. Kuva Piia Ruber

Runoilta on myös osa Runokuu-kirjallisuusfestivaalia, jonka kanssa Viro-instituutti on pitkään tehnyt yhteistyötä ja joka järjestetään tällä kertaa 20.-26.8.2018 teemalla “juuret”. Tänä vuonna Runokuussa nähdään noin 50 tapahtumaa. Festivaalin rönsyt valtaavat uusia alueita kirjallisilla kasvustoillaan, vaikka juuret säilyvätkin tutuissa ympäristöissä kuten Kansallisteatterin Lavaklubilla.

29.8. klo 14.30–17: Festivaalin avajaiset klo 14.30 sekä seminaari Pohjola käsitteenä ja vaikuttajana klo 15.30 alk.
Kuluneen sadan vuoden aikana Pohjolasta on tullut käsite, joka tarkoittaa paljon muutakin kuin maantiedettä tai politiikkaa; elämäntyyliä, yhteiskuntajärjestelmää, pohjoismaista estetiikkaa. Paneeli keskustelee identiteettikäsityksistä ja siitä, miten asiat olisivat voineet mennä toisin. Huomiota kiinnitetään Baltiaan ja sen oletettuun tai todelliseen yhteenkuuluvuuteen Pohjolan kanssa. Panelistit: Mart Kuldkepp, lehtori (Viro), Prof. Dr. Mindaugas Jurkynas (Liettua) ja Gustavs Strenga, postdoc-tutkija (Latvia). Juontajana toimii Helsingin yliopiston tutkija Ainur Elmgren.

29.8. klo 18–24: Balttilainen elokuvailta
Rocks in my Pocket (LV, 2014), Owl Mountain (LT, 2017), The Man Who Looks Like Me (EE, 2017).

Minu näoga onu

Minu näoga onu

Viron elokuva Minu näoga onu – Minulta näyttävä mies on Katrin ja Andres Maimikin ohjaus, jossa musiikkikriitikko Hugo on toipumassa avioeromasennuksesta, kun hänen muusikkoisänsä ilmestyy ovelle. Isä kertoo olevansa kuolemaisillaan ja pyytää poikaa pitämään huolta hänestä. Tragikoominen elokuva käsittelee pakotettua läheisyyttä, onnen etsintää ja tietä anteeksiantamukseen.

30.8. klo 10–11.45: Balttilaisia elokuvia kouluryhmille

30.8. klo 18–20.30: Teatteriesitys Piip ja Tuut Hamlet vapaasti William Shakespearea mukaillen

31.8. klo 15–17: Seminaari Pienten ja suurten maiden kirjallisuus – kiinnostus ja tunnettuus
Seuraako maiden historiallisista yhtymäkohdista myös kulttuurista yhtenäisyyttä? Voivatko Baltian maiden samankaltaiset yhteiskunnalliset prosessit lisätä kiinnostusta niiden kirjallisuutta kohtaan?
Keskustelemassa ovat kääntäjä, kustantaja ja Latvian kustantajaliiton puheenjohtaja Renāte Punka (Latvia), kustannustoimittaja Sanita Muižniece (Latvia), kirjailija Rein Raud (Viro), kirjailija ja Viron kirjailijaliiton projektipäällikkö Veronika Kivisilla (Viro), Liettuan kulttuuri-instituutin hankekohtaja Vakarė Smaleckaitėti (Liettua) sekä suomalaisen kirjallisuuden kääntäjä Urtė Liepuoniūtė (Liettua). Juontaa Tiia Strandén, FILI (Suomi). Kirjailijat ja kääntäjät lukevat otteita teoksistaan keskustelun jälkeen.

31.8. klo 18–20: Lyhytelokuvia
The Master (EE, 2015), Hunting Day (LV, 2016), Lords of Riga (LV, 2016), Hello Horse! (LV, 2017), Seven Awkward Sex Scenes (LV, 2016).
Viron elokuva The Master – Isäntä on Riho Untin ohjaama animaatioelokuva, jossa ei ole dialogia. Popi-koira ja Huhuu-apina odottavat iltaisin isäntäänsä kotiin. Kun hän ei eräänä iltana saavukaan, heidän suhteensa muuttuu – viisaammasta tulee alamainen ja tyhmemmästä uusi isäntä. Perustuu Friedebert Tuglasin novelliin.

1.9. klo 19.30–21: Balttilaisten jazzkonsertti Nordic Passion
Temppeliaukion kirkko
Villu Veskin ja Tiit Kallusten säveltämässä musiikissa kuuluu pohjoisen vivahteikas melankolia. Veski ja Kalluste luovat siltaa perinteisen ja nykymusiikin välille esittäessään sävellyksiään yhdessä latvialaisten ja liettualaisten muusikoiden kanssa. Tästä syntyy Nordic Passionin sävelkieli. Villu Veski, saksofonit (Viro), Tiit Kalluste, harmonikka (Viro), Taavo Remmel, kontrabasso (Viro), Raimonds Macats, koskettimet (Latvia) ja Valerijus Ramoška, trumpetti (Liettua).
Temppeliaukion kirkko, ilmainen sisäänpääsy.