”Baltian Björk” – Maarja Nuut saapuu Suomeen

Blogi, Musiikki

Maarja Nuut on virolainen muusikko, joka on lyhyessä ajassa saanut osakseen laajaa kotimaista ja kansainvälistä tunnustusta. Nuut on kansanmusiikin uudistaja: tuotannossaan hän yhdistelee perinteisiä tanssittuja ja laulettuja kansansävelmiä sekä tarinoita kokeelliseen live-luuppaukseen. Hän on itse kuvaillut musiikkiaan sanomalla, että hänen lauluissaan keskusakseli pysyy paikoillaan, mutta sitä ympäröivän aineksen pitää selviytyäkseen ja ajankohtaisuutensa säilyttääkseen koko ajan mukautua ja muuttua.

Kuvassa virolainen laulaja ja viulisti Maarja Nuut.

Virossa on tapana pohtia vironkielisen musiikin asemaa ja soveltuvuutta kansainvälisille areenoille. Maarja Nuut on todistanut, että viron kielellä voi valloittaa myös ulkomaisten kuulijoiden sydämet. Hän ei tee viroksi laulamisesta ongelmaa. Tarinankerronta muodostaa ison osan hänen konserteistaan. Kertomalla lauluista hän avaa yleisölle niiden syvää ja joskus murheellistakin sisältöä.

Maarja Nuutilla on selkeä näkemys siitä, mitä hän haluaa musiikillaan sanoa ja antaa yleisölle: ”Minulle musiikki ja siihen kätkeytyvät kuvat ja tarinat ovat mahdollisuus matkata todellisuudesta toiseen, oleskella sellaisessa paikassa, missä kaikki on mahdollista.”
”Muistan hyvin ne muutamat kerrat, kun olen nähnyt unta tiedostaen, että olen unessa. Sen kokemuksen, kun todellisuus ja mielikuvitus ovat sekaisin ja voin itse valita suunnan ja liikkumisen tavan. Samanlaisen tunteen haluan tarjota myös kuulijoilleni – että on ikään kuin poissa, mutta samalla vahvasti läsnä.” Maarjan tuoreen levyn nimi onkin sattuvasti ”Une Meeles” eli ’unen mielessä’.

Myös säveltämisestä Maarjalla on mielikuva: ”Kuvittelen talon ja itseni liikkumaan sen eri huoneisiin – välillä huone on pieni komero täynnä sekalaista tavaraa, joskus avara, korkea sali. En kuitenkaan arvostele, vaan tutkin ympäristöäni, ja kun lopulta astun ulos, minulla on laulu mukanani. Joka kerta vähän erilainen. Vaikka levyn tekeminen on minulle ikään kuin jonkin kiinnittämistä ja paikoilleen pysäyttämistä, yritin saada mukaan vivahteiden mahdollisuuden myös levylle. Toivon, että onnistuin jättämään tarpeeksi tilaa kuulijoiden omille tulkinnoille.”

Vaikka Maarja Nuut on saanut valtavasti myönteistä huomiota, hän on edelleen hyvin vaatimaton. Omien sanojensa mukaan hän tekee musiikkia musiikin itsensä vuoksi, ei siksi että Maarja Nuut saisi suitsutusta ja palkintoja.