“Paljon onnea meille kaikille!”

AjankohtaistaJätä kommenttisi

”Onnittelen meitä kaikkia, sekä virolaisia että suomalaisia, sen johdosta, että on syntynyt kaunis lapsonen nimeltä Viro-instituutti. Toinen sen vanhemmista lienee virolainen ja toinen suomalainen”.

Näillä sanoilla presidentti Lennart Meri avasi Viro-instituutin Suomen toimiston 10. lokakuuta 1995. Liput liehuivat saloissa ympäri maan, sillä oli Aleksis Kiven päivä. Mariankadulla Helsingin Kruununhaassa oli myös hyvin juhlallinen tunnelma. Loppuvuodesta 1994 oltiin alettu hahmotella erilaisten toimijoiden kesken erillisen Viron kulttuuri-instituution perustamista Suomeen, ja maaliskuussa 1995 Viron ja Suomen kulttuuri- ja opetusministerit Peeter Olesk ja Tytti Isohookana-Asunmaa allekirjoittivat perustamista koskevan pöytäkirjan.

Viro-instituutin Suomen toimiston ensimmäinen johtaja Kulle Raig on kuvaillut tunnelmia Viro-instituutin alkuajoilta Eesti Instituutin Ihmeiden Aika – Imede Aeg -teoksessa:

”Toiminnan pääperiaate oli selvä jo alkumetreillä: meidän tuli tarjota parasta, mitä virolaisella kulttuurilla on tarjottavanaan ja sitä kautta palvella maitamme kahdenvälisten suhteiden monipuolista toteutumista. Pidimme yllä yhteyksiä koko suomalaiseen yhteiskuntaan, erityisesti kuitenkin Virosta kiinnostuneisiin ja Viron kanssa yhteistyötä tekeviin tahoihin.”


Näillä periaatteilla toimimme Viro-instituutin toimistolla edelleen, 25 vuotta myöhemmin. Kiitämme kaikkia kumppaneitamme siitä, että olemme saaneet tehdä näiden vuosien aikana upeita projekteja, esitelleet virolaista kulttuuria ympäri Suomea ja luoneet uusia yhteyksiä maidemme välille.

Kiitos kaikille instituutin toimiston työntekijöille: Kulle Raig, Piret Sulger, Liisa Ojaveer, Ruta Alakivi, Erja-Liina Raidma, Karin Noppel-Kokerov, Kairi Männik, Mika Keränen, Ursula Mälk, Linda Kaljundi, Jürgen Rooste, Grete Ahtola, Kadri Kaljurand, Jenni Kavén, Ramona Lepik, Sanna Immanen, Kersten Lehismets (nyk. Kimura), Ruth Mägi, Elisabeth Arder, Ülle Õis, Jenni Kallionsivu, Britta Sepp, Mart Meri ja Lissu Kirves.

Kiitos myös kaikki muut projektikumppanit, Eesti Majan ja Helsingin suurlähetystön työntekijät, valokuvaajat ja lukuisat ystävät, jotka olette olleet mukana. Haluamme myös kiittää Viro-instituutin ystävät ry:tä vuosien tuesta ja avusta.

Presidentti Meren sanoin, paljon onnea meille kaikille!

#viroinstituuttisuomessa25

Kuvissa riemukkaita hetkiä vuosien varrelta. (Kuvat: Toomas Dettenborn, Kulle Raigin arkisto, Sirli Tooming/ Ramona Lepik)

Jätä kommenttisi