Trad.Attack!

Trad.Attack! Imatralla

PE 7.6.2019 KLO 19 KULTTUURITALO VIRTA VIRASTOKATU 1, IMATRA

Musiikki, Tapahtumia

Vuonna 2013 perustettu ja nopealla vauhdilla huippusuosioon noussut virolainen folk-rytmimusiikkiyhtye Trad.Attack! on esiintynyt jo 36 maassa. Lukuisilla tunnustuksilla palkitun yhtyeen konsertti ”Kullanhohtoinen” pidetään Imatralla Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalilla 7. kesäkuuta.

Yhtye valittiin Estonian Music Awardsissa 2016 ja 2018 vuoden yhtyeeksi, sekä vuoden parhaan albumin ja vuoden parhaan etnoalbumin tekijäksi. Yhtye on saanut myös monia muita huomionosoituksia julkaisuistaan ja esiintymisistään.

Trad.Attack!-yhtyeen muodostavat säkkipillinsoittaja Sandra Vabarna, kitaristi-laulaja Jalmar Vabarna ja rumpali Tõnu Tubli. Yhtye on julkaissut kaksi albumia, joista debyyttilevy AH! ilmestyi 2015 ja kakkosalbumi Kullakarva keväällä 2017.

Trad.Attack!in musiikki vie matkalle mystiseen ja kirjavaan Viron luontoon, perinteisiin, missä uusi energia kohtaa vanhat juuret. Trad.Attack! on kääntänyt päälaelleen Viron musiikkimaailman, tuoden perinnemusiikin isoille lavoille ja rakentaen arkaististen äänien ympärille nykyaikaisen maailman. Usein sanotaan, että tämä kolmihenkinen bändi kuulostaa siltä, kuin lavalla olisi paljon enemmän muusikoita,

Esiintyjät käyttävät lähtökohtana perinnemusiikka, vanhoja taltiointeja, jossa vanhojen äänien ympärille rakennetaan sykkivät rytmirakenteet. Tuloksena on vaikuttavan laaja äänimaailma, joka tulee 12-kielisestä kitarasta, rummusta, huilusta, säkkipillistä ja suuharpusta.

Viro-instituutti tekee yhteistyötä Imatran Black&White-festivaalin kanssa jo toista vuotta peräkkäin ja tukee virolaisen esiintyjän tuottamista festivaalille!

19.00 TRAD ATTACK! (Viro)
”KULLAKARVA / SHIMMER GOLD” TOUR
Kulttuuritalo Virta, Karelia-sali
Kesto: 75 min
Liput: 30€ / 20€ Ticketmaster