Kuvituskuva

Viro-instituutin soittolista #4: Klassisen musiikin helmiä

Blogi, Musiikki

Tänä keväänä nautitaan Viro-instituutin koostamista soittolistoista. Tällä kertaa tarjoilemme klassisen musiikin perusteoksia.

Tutustu klassisen musiikin listaamme tästä!

Virolaisen klassisen musiikin helmiä meille poimii ja esittelee Kai Kiiv, Viron teatteri- ja musiikkiakatemian kansainvälisten asioiden projektipäällikkö. Kain kanssa Viro-instituutti tekee yleensä tiivistä yhteistyötä silloin, kun suomalaisille opiskelijoille, oppilaanohjaajille ja opettajille on ajankohtaista esitellä opiskelumahdollisuuksia virolaisissa korkeakouluissa, mutta tällä kertaa on oppaanamme, kun tutustumme virolaisen klassisen musiikin ohittamattomiin teoksiin.

Mainittakoon, että Arvo Pärtin olettaisi kuuluvan tälle listalle, mutta tällä kertaa keskitymme muihin tekijöihin ja annamme Pärtin musiikille huomiota erillisen soittolistan muodossa. Tänä vuonna Arvo Pärt täyttää 85 vuotta ja sen kunniaksi tulee myös instituutin toimesta kiertämään Arvo Pärt – Tuttu ja tuntematon -näyttely ympäri Suomea.

Säveltäjän esittelyn jälkeen pääsee lukemaan lisätietoa heistä Virolaisen musiikin tietokeskuksen englanninkielisiltä sivuilta.

Joten hyvää virolaisen musiikin nojatuolikonserttia jälleen kerran, toivottaa Viro-instituutti!

Heino Eller: Kodumaine viis

Heino Eller (1887–1970) on yksi virolaisen nykymusiikin uranuurtajista, 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneen tarttolaisen musiikkikoulukunnan johtohahmo. Hänen tuotantoonsa muodostui klassillis-romanttista perintöä, moderneja ilmaisukeinoja ja kansanmusiikin intonaatioita yhdistävä virolainen sävelkieli.

Kodumaine viis (’kotimainen sävelmä’) löysi tiensä julkisuuteen onnekkaan sattuman kautta. Tämän nimettömän, vuonna 1918 sävelletyn pianokappaleen äkkäsi sattumalta Ellerin oppilas Heljo Sepp 1950-luvun alussa opettajansa käsikirjoituksen joukosta. Sepp teki Moskovan konservatoriossa opiskellessaan väitöskirjaa Heino Ellerin pianomusiikista ja tutkimustyö edellytti kattavaa teosluetteloa. Selatessaan käsikirjoituksia säveltäjän kotona Sepp löysi muutamia ennestään tuntemattomia kappaleita, joista yhden hän nimesi Kotimaiseksi sävelmäksi. Eller itse oli melkein unohtanut koko sävellyksen!

Arvo Pärt, joka opiskeli Tallinnan valtiollisessa konservatoriossa (nykyisessä Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa) Heino Ellerin sävellysluokalla vuosina 1957–1963, on muistellut opettajaansa näin: “Heino Ellerin koko tuotannolle on tunnusomaista ankara logiikka ja kehittynyt tyylitaju, hienostunut ja mestarillinen orkestraatio sekä selvästi omaleimainen sävellystyyli. Nämä ominaisuudet asettavat Ellerin samaan sarjaan suurten pohjoismaisten klassikoiden kanssa. Voidaan sanoa, että Heino Ellerin Kodumaine viis on aikojen saatossa saanut Virossa samanlaisen symbolisen merkityksen kuin Sibeliuksen kuuluisa Finlandia Suomessa” (lähteenä Arvo Pärtin lausunto Elleristä).

Lue lisää Heino Elleristä

Katso myös Viron valtion sinfoniaorkesterin Kodumaine viis Viron yleisradion ERR:n arkistossa. Kapellimestarina Peeter Lilje.

Cyrillus Kreek: hengellinen kansansävelmä Mu süda ärka üles

Cyrillus Kreek (1889–1962) on yksi tuotteliaimmista virolaisista säveltäjistä. Hänen teoksensa koostuvat lähes yksinomaan virolaisten kansansävelmien sovituksista ja mukaelmista. Merkittävimmän osan Kreekin tuotannosta muodostavat kuoroteokset. Vuodesta 1911 lähtien Kreek osallistui Viron ylioppilasseuran (EÜS) ja Oskar Kallaksen vetämään kansansävelmien keruutoimintaan ollen yksi innokkaimpia kerääjiä ja ensimmäinen, joka otti avukseen fonografin eli äänitti kansansävelmiä ja soitinmusiikkia vahalieriöille.

Kansanomaisia koraalisävelmiä kerättiin Virossa vuosina 1904–1921. Asialla oli edellä mainittu Viron ylioppilasseura ja keruu tapahtui ohjeiden mukaan. On hieman paradoksaalistakin, että kerääjät ylipäätään ottivat kohteiseen hengelliset laulut, sillä juuri kirkkolaulua pidettiin ”pääsyyllisenä” vanhojen kansansävelmien katoamiseen. Keruuohjeessa hengelliset laulut kuitenkin lyhyesti mainittiin: ”Eikö virolaisillakin ole kansan sepittämiä hengellisiä lauluja? Suomalaisilta on sellaisia saatu jonkin verran.” Huomiota tähän laulujen kokoelmaan kiinnittikin suomalainen musiikintutkija Ilmari Krohn, jonka neuvojen mukaan keruuohje laadittiin ja joka itse oli siinä vaiheessa jo tutkinut suomalaisia hengellisiä kansanlauluja.

Yhteensä Ylioppilasseuran keruukampanja tuotti 291 hengellistä sävelmää ja kansanomaisten koraalitoisintojen ahkerimpana kerääjänä voidaan oikeutetusti pitää Cyrillus Kreekiä, jonka kenttätyöt ulottuivat myös Noarootsiin ja Vormsille vironruotsalaisten keskuuteen.

Länsivirolainen Mu süda, ärka üles (’herää, mun sydämeni’) on kuulunut suosituimpien kirkkokoraalien joukkoon, minkä vahvistavat sekä Viron kansanrunousarkistosta että Teatteri- ja musiikkimuseosta löytyvät seitsemän toisintoa (lähteenä kansanrunousarkiston teksti kappaleesta). Koska rannikkoa asuttaneet vironruotsalaiset pakenivat neuvostomiehitystä, on Kreekin keräämä ja sovittama aineisto aivan ainutlaatuista – kuin elävä muisto kadonneesta kansasta.

Lue lisää Cyrillus Kreekistä

Gustav Ernesaks: Mu isamaa on minu arm

Vuonna 2019 tuli kuluneeksi 75 vuotta siitä, kun Gustav Ernesaks (1908–1993) sävelsi Lydia Koidulan runon Mu isamaa on minu arm ja syntyi tämä isänmaanrakkauden ylistyslaulu, josta on sittemmin tullut Viron laulujuhlien päätöshymni ja todennäköisesti myös osa virolaisuuden geneettistä koodia.

Tämän merkittävän sävellyksen syntyhistoriasta tiedetään oikeastaan hyvin vähän. Ernesaks on itse päivännyt laulun valmistuneeksi 4. maaliskuuta 1944. Muistelmissaan Ernesaks kirjoittaa laulun säveltämisestä vain muutamia rivejä: ”Jaroslavlin pommittamista (13.6.1943) seuranneen pitkän sairaalajakson jälkeen oleskelin stipendiaattina Moskovan lähistöllä. Välillä kävin edustustossamme Moskovassa Sobinovski 5:ssä. Siellä sävelsin sekakuoroteokset Mu isamaa on minu arm (4.3.1944) ja Puhtad pihud. Löysin runot Rahva Hääl -sanomalehdestä, jossa ne julkaistiin Koidulan 100-vuotispäivän kunniaksi.”

Yleislaulujuhlilla sekakuorot esittivät Mu isamaa on minu arm -kappaleen ensimmäistä kertaa vuonna 1947. Laulua ei saanut esittää vuosien 1950, 1955 eikä 1960 laulujuhlilla. Vuonna 1960 tosin kuorot ryhtyivät laulamaan sitä oma-aloitteisesti ja säveltäjä itse johti viimeisen säkeistön. Vuodesta 1965 lähtien kappale on ollut kaikkien laulujuhlien loppulauluna (lähteenä Postimees-sanomalehden juttu aiheesta).

Säveltäjän itsensä johtamana Mu isamaa on minu arm kuultiin viimeisen kerran laulujuhlilla vuonna 1990. Ernesaks oli tuolloin 81-vuotias.

Lue lisää Gustav Ernesaksista

Eduard Tubin: baletti Kratt

Kratt on ensimmäinen virolainen baletti ja samalla säveltäjä Eduard Tubinin (1905–1982) ensimmäinen musiikkiteatteriteos. Siinä hän onnistuneesti yhdistää nykyaikaisen sävelkielen ja sinfonisesti esitetyn kansanmusiikin. Myös baletin juoni perustuu virolaiseen kansanperinnehahmoon yliluonnollisia voimia käyttävästä varallisuuden kerääjästä kratista.

Kratin hankkiminen oli monimutkainen ja vaarallinen suoritus: ensin piti saatavilla olevista tarvikkeista valmistaa kratin hahmo, sitten mennä sen kanssa täysikuun aikaan torstaina neljän tien risteykseen ja viheltää kolme kertaa. Viheltäminen toi paikalle pirun, joka lupasi herättää kratin henkiin sillä ehdolla, että kratin isännän sielu joutuisi kadotukseen kuoleman jälkeen. Sopimuksen sinetiksi pirulle piti antaa kolme pisaraa verta, sillä vain sillä tavalla kratti heräsi eloon ja saattoi täyttää isäntänsä kaikki käskyt. Mutta isäntä oli syytä olla varovainen, sillä jos hän yritti päästä kratista eroon ja pelastaa sielunsa kadotukselta, kääntyi kratti isäntäänsä vastaan, sytytti talon tuleen ja tuhosi koko omaisuuden (lähteenä Tallinnan kaupunginteatteri).

Yhtä pirullinen kuin perimätieto kratista on myös baletin syntytarina ja alkutaival. Se oli tarkoitus kantaesittää vuonna 1941 Estonia-teatterissa, mutta Viron miehittänyt neuvostovalta ei antanut esityslupaa teokselle, jossa oli virolaiskansallista sisältöä. Kantaesitys näki päivänvalon kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1943 Tarton Vanemuine-teatterissa. Säveltäjä Eduard Tubin itse johti teoksen. Ensi-illan alla molemmat pääosaan valitut ballerinat loukkasivat jalkansa, toinen jopa niin vakavasti, että joutui luopumaan tanssimisesta kokonaan. Kun Kratti viimein saatiin Estonian lavalla vuonna 1944, kaikki onnistui erinomaisesti – aina kuudenteen esitykseen saakka. Torstaina täydenkuun aikaan, 9. maaliskuuta 1944, heti sen jälkeen, kun sielu oli myyty krattia vastaan, Neuvostoliiton ilmahyökkäys iski Tallinnaan, Estonia-teatteriin osui pommi ja se syttyi palamaan (lähteenä Estonia-ooppera).

Tulipalossa tuhoutui myös Kratin ainoa partituuri. Tubin pystyi kyllä kirjoittamaan teokselle uuden partituurin, mutta siihen kului kokonainen vuosi. Myöhemmin baletista on esitetty useita ohjauksia Kansallisooppera Estoniassa täysin onnistuneesti ja se kuuluu teatterin ohjelmistoon edelleen.

Veljo Tormis: musiikki elokuvaan Kevade

Oskar Lutsin koululaisromaaniin perustuva elokuva Kevade on kaikkien aikojen rakastetuimpia kotimaisia elokuvia (suoraan suomeksi ’kevät’, mutta suomeksi kirja löytyy nimellä Arno ja kumppanit). Elokuva tuli ensi-iltaan 5. tammikuuta 1970, joten tänä vuonna vietetään sen 50-vuotisjuhlaa. Puolessa vuodessa se keräsi heti yli puoli miljoonaan katsojaa, ja koko silloisessa Neuvostoliitossa elokuvan näki reilut kahdeksan miljoonaa katsojaa. Vuonna 2002 Kevade valittiin Virossa kaikkien aikojen parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi ja vuonna 2012 se valittiin koko vuosisadan virolaiseksi elokuvaksi.

Tällaisesta supersuosikista voisi olettaa, että se olisi ollut aikansa kokeneiden ammattilaisten luomus, mutta niin ei asian laita suinkaan ollut. Ohjaaja Arvo Kruusementille Kevade oli debyytti eikä pääosia esittäneillä koululaisilla ollut minkäänlaista kokemusta näyttelemisestä. Elokuvamusiikin säveltänyt Veljo Tormis (1930–2017) ei hänkään pitänyt elokuvamusiikin säveltämistä oikeana säveltämisenä, sillä siihen aikaan elokuvamusiikkia tehtiin aina kovalla kiireellä ja puolihuolimattomasti. Elokuvasäveltäminen tarjosi kuitenkin tervetullutta vaihtelua ja toisinaan muusan kosketuskin oli tavallista voimakkaampi. Veljo Tormis on myöhemmin itse myöntänyt, että huolimatta hullusta työtahdista (Kevaden musiikki valmistui kuulemma puolessatoista tunnissa!), hän oli itse tyytyväinen lopputulokseen: “se on lähellä jokaisen virolaisen sydäntä. Se on kuin muistoja suoraan omasta lapsuudesta, itse kunkin oma nuoruus ja elämä.” 

Elokuvan pääasiallisena suosion syynä säveltäjä piti ohjaaja Kruusementin onnistunutta ohjaustyötä lapsinäyttelijöiden kanssa. Näistä osa suuntasi myöhemmin teatteriopintoihin ja loi uran ammattinäyttelijänä. Arvo Kruusement puolestaan on sanonut, että ainakin puolet elokuvan lumovoimasta on Tormisin musiikin ansiota ja siinä hän kieltämättä on oikeassa, sillä Kevaden sävelmät ovat useille virolaissukupolville muutakin kuin vain elokuvamusiikkia – ne symboloivat säveltäjä Tormista itseään. Eikä musiikki ole jäänyt pelkästään elokuvaan, vaan sitä esitetään konserteissa usein itsenäisenä orkesterisarjana (lähteenä toimii Harjumaa Muusika-aasta kontserdid -esite vuodelta 2015).

Lue lisää Veljo Tormiksesta