Vikerraadion sanelukilpailu. Kuva ERR

Kansallisurheilu nimeltä oikeinkirjoitus

Sanna Immanen

Ajankohtaista, Varia

Viron äidinkielen päivänä 14. maaliskuuta virolaiset osallistuvat Vikerraadion sanelukilpailuun. Sinäkin voit tehdä niin – onhan nyt viron kielen juhlavuosi.

Lennart Meri on sanonut, että “venäläistämisaikoina viimeinen linnakkeemme oli virolainen koti ja viimeinen aseemme viron kieli”. Äidinkielen vaaliminen oli protestia.

Ajat ovat nyt toiset, mutta viron kieli symboloi edelleen kansaa ja valtiota. Kielikysymykset herättävät voimakkaita tuntoja ja joskus huoltakin. Jos elinvoimainen kieli kertoo virolaisuuden pysyvyydestä, niin huolimaton kielenkäyttö tai äidinkielen vähäinen arvostus voidaan kokea merkeiksi viimeisen linnakkeen murtumisesta. Niinpä onkin hyvä, että on jotain, mitä kuka tahansa ja jokainen voi tehdä: pitää yllä omaa kielitaitoaan. Suosittua virolaista kansallisurheilua on oikeinkirjoituksessa kilvoitteleminen.

Yleisradioyhtiö ERR:n Vikerraadio-kanava järjestää radiosanelun äidinkielenpäivänä 14. maaliskuuta. Tänä vuonna radiosta sanellaan ja radioiden ääressä kirjoitetaan jo kahdettatoista kertaa, joten tässä maaliskuisen aamupäivän pilkunviilaushetkessä on kyse jo varsin suositusta perinteestä. Monet koulut, yritykset ja organisaatiot osallistuvat koko yhteisön voimin. Sanelukilpailuvastauksia on Vikerraadion lähetetty näiden vuosien aikana kaikkiaan 37 000, mikä on melkoinen määrä, mutta moni osallistuu ilman kiihkeintä kilpailuaspektia pelkästään omaksi ilokseen eikä lähetä vastaustaan kilpailuun, joten kokonaisosallistujamäärä lienee huomattavasti suurempi.

Suomalainenkin voi osallistua

Sanelukilpailu starttaa Vikerraadiossa (kuuntele netissä suorana: https://vikerraadio.err.ee/) torstaina 14. maaliskuuta kello 10.30. Saneluteksti pitää kirjoittaa Vikerraadion kotisivulla olevaan ikkunaan, joka avataan puoli tuntia ennen kilpailun alkua. Sanelutekstiä luetaan radiosta puolen tunnin ajan, ja kilpailu suljetaan kello 11. Tulokset julkaistaan kello 12.15 eli silloin pääsee näkemään tekstin oikeinkirjoitusasun.

Saneluun voi osallistua viidessä kategoriassa: 1) koululaiset, 2) aikuiset, 3) filologit ja äidinkielenopettajat, 4) muunkieliset ja 5) ulkomailla asuvat ja opiskelevat virolaiset.

Jos siis osaat viroa jonkin verran, lähde mukaan kisaamaan tai ainakin yrittämään. Vietetäänhän tänä vuonna viron kielen 100-vuotisjuhlavuotta maan virallisena kielenä.

Harjoittelu on kaiken A ja O
Viron kielen instituutti on laatinut kilpailua varten saneluharjoituksen, joka perustuu edellisvuosien yleisimpiin kompastuskiviin ja toistuviin virheisiin. Harjoitus: https://menu.err.ee/k/etteutlus

Taustatietona kerrottakoon, että tämänvuotinen saneluteksti käsittelee laulujuhlia.

Onnea matkaan ja elagu eesti keel!

Eesti Instituut 30
Eesti Instituut 30