Tämä on kolmas Nippernaati ja siis kolmas kerta, kun kääntäjät esittelevät suomalaisille lukijoille virolaista nykykirjallisuutta – sellaisia kirjailijoita, joita on suomennettu vasta vähän tai ei lainkaan. Totta puhuen muunlaisia virolaisia nykykirjailijoita ei ole olemassakaan, ja kokonaisen käännösteoksen kustannetuksi tuleminen on harvinaista. Kustantaja tarvitsee myyntiä kulujensa katteeksi. Virolaisia kirjoja kyllä lainataan ja luetaan ahkerasti, mutta niitä ei osteta tarpeeksi. Jos ei kustanneta, uhkaa käydä niin, ettei pian myöskään lueta. Viro-instituutin Suomen-edustuston lääke tähän on oma julkaisu, jossa sekä esitellään kirjailijoita että julkaistaan heiltä edustavia tekstejä.
Asiantuntijaroolissa ovat suomentajat, hanketta luotsaa päätoimittaja ja alkuvaihetta koordinoi toimitusneuvosto. Nippernaati on mitä suurimmassa määrin kulttuurivientiä, mutta ollessaan vientiä se on samanaikaisesti myös Suomeen kohdistuvaa kulttuurituontia, joka on tärkeää tuuletusta ja pitää ajattelun raikkaana. Lukija saa Nippernaatinsa edelleen ilmaiseksi, minkä ovat Viron puolelta mahdollistaneet Viron kulttuuriministeriö ja Viron kulttuurirahasto ja vastaavasti Suomesta WSOY:n kirjallisuussäätiö sekä yhdistykset Virkku ja Viro-instituutin ystävät.
Seuraavaksi esittelen lyhyesti kolmannen Nippernaatin sisällön. Kun kerran hommaan ryhtyy, se kannattaa tehdä näyttävästi! Niinpä sijoitin kattauksemme alkuun Olavi Ruitlasen huikean kala-jutun Arja Korhosen mestarillisena suomennoksena/savonnoksena. Hyvä lukija, tämän takia käännöksiä tehdään: lukeminen maistuu takuulla Sinulle, mutta kääntäminen maistui myös tekijälleen! Ei voi kuin toivoa, että Ruitlasen romaani löytäisi Suomesta kustantajan. Piret Jaaksin novelleissa ei mikään ole sitä, miltä ensin näyttää. Tarinat ovat kummia, samoin hänen henkilönsä, nuo omalaatuiset, traumatisoituneet sankarit, joita Jaaks kuitenkin kuvaa lämpimän hyväntahtoisesti. Jaaks haluaa ymmärtää erilaisuutta, mille hänen mielestään on nykymaailmassa suuri tarve. Piret Jaaksia suomentaa Annamari Typpö.
Mihkel Mutt on virolaisen nykykirjallisuuden maamerkkejä. Häntä pidetään brittiläisen huumorin ilmentymänä maansa sanataiteessa. Muttin tuoreimman teoksen ”Viron ympärileikkaajan” päähenkilö päättää ympärileikkauttaa itsensä henkisesti eli muuttua muuksi ja olla olematta virolainen mies. Ongelmakenttä ei ole Virossa vieras eikä varmasti Suomessakaan: joskus olisi helpompaa ja kätevämpää olla jotain muuta kuin pienen, tuntemattoman, syrjäisen kansan edustaja. Mutta mikä sitten ja kuinka? Muttia on suomennettu jonkin verran, tällä kertaa näppäimistöä naputti Raija Hämäläinen.
Kokoelman keskellä on neljän runoilijan verran lyriikkaa. Mart Kanguria on jo ehditty jopa kutsua neroksi, mutta ainakin yhtä nousujohteista kaavaa hän noudattaa: julkaisee runokokoelman ja voittaa sillä palkinnon. Kangurin tiiviit, rytmiset runot puhuvat suoraan ja osuvasti, silti usein leikillisesti. Heidi Iivarin suomennoksina Kangurin sanaleikit ja soinnutukset kestävät tuon runolle aina niin kriittisen hypyn kielestä toiseen. Muusikko ja tarinankertoja Veronika Kivisilla on arjen tarkkailija. Hänen säkeensä tulevat milloin lapsiperheestä, parisuhteesta, paikallisjunasta, kadulta tai lähikaupasta. Ja arkeahan me kaikki enimmäkseen elämme, siksi Kivisillan tekstit ovat niin tervetulleita havaintoja lukijalleen. Suomennokset ovat Raija Hämäläisen käsialaa.
Muusikko ja runoilija Jaan Pehkin tuotannossa arki ja arkisuus ovat vahvasti läsnä, mutta myös täynnä päättömyyksiä ja hupaisia kuvakulmia. Eräänlaisena monumenttina on mukana vuoden 1994 syyskuun lopun päivistä kertova pitkä runo. Jaan Pehkin tekstit on valikoinut ja suomentanut Merja Aho. Sekä Veronika Kivisilla että Jaan Pehk ovat erinomaisia esiintyjiä, joten jos sinulle tarjoutuu tilaisuus nähdä heitä livenä, siihen kan-nattaa tarttua. Nuori Eda Ahi on taituri, sillä sitä pakottoman tuntuinen loppusoinnuttelu ja riimittely ehdottomasti edellyttää. Ahi on kuin tuulahdus menneestä, mutta yhtä aikaa uutta luova ja raikas. Luonnollisesti mitallisuus vaatii kääntäjältäkin paljon. Haasteisiin on tarttunut Anna Kyrö, jolla on varmat, harjaantuneet otteet. Tiina Laanemin kynästä on ilmestynyt novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Laanem on sujuva kertoja, jolla on kiinnostavat henkilöt. Tämänkertaiseen Nippernaatiin suomentaja Varja Arola poimi katkelmaksi Laanemin tuoreimman romaanin aloituksen.
Semiootikon koulutuksen saaneen Sven Vabarin novelli tulee suoraan Viron katutaidepääkaupungista Tartosta ja kertoo huippukiehtovan modernin tarinan Anniina Ljokkoin suomentamana. Katutaiteesta – graffiteista ja muraaleista – on tullut osa eurooppalaisten kaupunkien katukuvaa ja anonymiteetilla leikittelevistä taiteilijoista sen airuita. Kenties Vabarin novelli on nyt laajalle lukijakunnalle ymmärrettävämpi kuin vielä muutama vuosi sitten. Edward von Lõngus on todellinen virolainen katutaiteilija, jonka henkilöllisyyden tietävät vain harvat. Kenties von Lõngus tai Sven Vabarin luomat taiteilijat ovat useiden ihmisten ”tuote” niin kuin on uumoiltu maailmanlaajuisesti tunnetusta Banksysta. Valdur Mikita, tämänkertaisen Nippernaatin toinen semiootikko, on yksi viime aikojen virolaisen kirjallisuuden mielenkiintoisimmista ilmiöistä. Kirjoittamalla metsästä ja kielestä, luonnosta ja kulttuurista hän on ikään kuin lahjoittanut ne virolaisille uudestaan, saanut huomaamaan ne ja pitämään niitä omina. Teksteihinsä Valdur Mikita suhtautuu hyvin omintakeisesti: ne ovat jatkuvassa muutoksessa, niitä voi ja pitää editoida vielä ilmestymisen jälkeenkin. Esittelemme Mikitaa Hanna Pippurin suomennoksena Nippernaatin ankkuripaikalla, ikään kuin vielä alleviivaamassa sitä, että virolaisella kirjallisuudella voi olla annettavaa suomalaiselle lukijalle. Viro ja Suomi ovat niin lähellä toisiaan – eihän meitä erota kuin kieli. Ehkä mikitalainen metsäläisyys voisi puhutella uudella tavalla myös ikänsä saloilla samonnutta suomalaista?
Kiitän kirjailijoita hienoista teksteistä ja myönteisestä suhtautumisesta, suomentajia hiotuista käännöksistä ja erinomaisesta työprosessista sekä toimitusneuvostoa raikkaista ideoista ja yhteisistä pohdinnoista.Erityiskiitokset kuuluvat Nippernaatin mahdollistajille eli rahoittajille. Ilman niitä tämä säännöllinen, monivivahteinen ja laaja tuoreen virolaisen kirjallisuuden suomenkielinen katsaus ei olisi mahdollinen, vaikka se kuinka on tervetullut. Kehotan lukijoita seuraamaan Viro-instituutin tapahtumatarjontaa ja tulemaan kuuntelemaan Nippernaati 3:n kirjailijoita. Eniten kuitenkin toivotan antoisia lukuhetkiä suomennetun virolaisen kirjallisuuden parissa!
Sanna Immanen
päätoimittattaja