Kuvassa runoilija Veronika Kivisilla

Runokuun runousaamiainen: Veronika Kivisilla

KE 23.8. KLO 9-10 Kahvila Veranda, Finlandia-talo Karamzininranta 4, Helsinki

Tapahtumia

Runokuu on helsinkiläinen, elävä ja värikäs kirjallisuusfestivaali, jossa kirjallisuus ottaa kaupungin haltuun ja saa rinnalleen toisia taiteita. Tänä vuonna jo kolmattatoista kertaa järjestettävän tapahtuman teemana on rakkaus.

Runokuu-festivaalin kansainvälisellä runousaamiaisella esiintyy palkittuja runoilijoita ja spoken word -artisteja Britanniasta, Virosta ja Suomesta. Viroa edustaa tapahtumassa runoilija Veronika Kivisilla.

Veronika Kivisilla tulee Tallinnasta. Hän työskentelee Viron kirjailijaliitossa projektijohtajana. Hän on laatinut oppikirjoja, laulukirjoja, lastenlaulukirjoja ja sanakirjoja. Ennen runokokoelmia hänet tunnettiin ennen muuta laulajana ja tarinankertojana. Veronika Kivisilla on julkaissut kolme runoteosta: Kallis kalender (2011), Veronica officinalis (2012) ja Cantus Firmus (2015). Hän on lisäksi laulanut ja soittanut useissa vanhan musiikin ja kansanmusiikin yhtyeissä. Tuntuu kuin nuo sävelet leijuisivat myös hänen runojensa sisällössä.

Veronica officinalis sisältää kertomuksia elävästä elämästä, perheestä ja ympäristöstä. Runot on kirjoitettu vuosina 2010 ja 2011. On kiinnostavaa huomata, miten tekstit ovat muuttuneet vuoteen 2015 mennessä jolloin Cantus Firmus ilmestyi. Koulutyttömäinen nokkeluus ja vauhdikkuus on jollain tavoin muuttunut, syventynyt, arkipäiväistynyt – mutta kokemuksen ja elämäntaitojen karttuminen tuottaa lukijalle toisenlaisen, syvemmän, joskin monin paikoin entiseen tapaan humoristisen lukukokemuksen. Lukijan sydämeen syttyy lempeä ja humoristinen valo, johon liittyy myötätunto, halu olla mukana, halu ymmärtää. Kirja oli 2015 ehdolla Viron kulttuurirahaston vuosipalkinnon saajaksi. Keväällä 2017 Kivisilla vieraili Berliinin kulttuuripäivillä ja Lontoon kirjamessuilla.

Kivisillan kanssa esiintyy hänen suomentajansa Raija Hämäläinen. Ensimmäiset Kivisillalta suomennetut runot ilmestyvät Viro-instituutin antologiasarjassa tänä syksynä.

Vapaa pääsy!

Yhteistyössä: Nuoren Voiman Liitto, Suomen Viro-yhdistysten liitto ry, Building Bridges.