Kuvassa kalaverkolla peitetty vene, taustalla Tallinna.

Viron parhaat merilaulut 1

Sanna Immanen

Blogi, MusiikkiJätä kommenttisi

Virossa vietetään tänä vuonna merikulttuurin teemavuotta. Sen tavoitteena on antaa arvoa Viron merihistorialle, huomata mereen liittyvät perinteet ja näyttää, että meri tarkoittaa virolaisille työtä, ruokaa, kulttuuria, sivistystä ja tapakulttuuria.

”Hauki

Yksi merivuoden ohjelmanumeroista on ollut parhaan virolaisen merilaulun valinta. Kaksitoista kansan lempilaulua on nyt saatu järjestykseen ja kuultu heinäkuisessa gaalakonsertissa Tallinnan meripäivillä.

Tässä pienin esittelyin varustettuna laulut sijoilta 7.–12. Ehdoton parhaimmisto eli 1.–6. esitellään jutun kakkososassa pian.

7.–12. Kihnu neiu (kansanlaulu)
Kihnun saaren tyttöä on merimiehellä ikävä (ja Afrikan tyttöä myös). Jos rahat loppuvat, niin myydään vaikka housut jalasta – jotenkin siitä selvitään. Antaa laineiden lyödä.

7.–12. Jää jumalaga Mann (kansanlaulu)
Jää hyvästi tyttö! Ehta merimiesten rallatus.

7.–12. Miki merehädas (Georg Malmstén / J. Remmelgas)
Vanha kunnon Mikki Hiiri merihädässä. Vironkieliset sanat on tehnyt Jüri Remmelgas, linkin levytys on vuodelta 1939. Pelkäävätköhän kaikki virolaiset lapset meripeikkoa? Virolaisessa versiossa Mikkiä ei muuten pelasta Suomen joutsen, vaan nuoret kotkat (kansalliskaarti Kaitseliitin poikajärjestö on nimeltään Noorkotkad).

Virossa vietetään tänä vuonna merikulttuurin teemavuotta.

7.–12. Tüdruk (A. Uustulnd)
Merimies uneksii tytöstään, kun yö saapuu satamaan. Klassikko.
 
7.–12. Mõtisklus (G. Podelski / H. Karmo)
Elokuvamusiikkia vuodelta 1959. Georg Ots laulaa, kertosäe on filosofinen: ”Jokaiseen hetkeen kätkeytyy hyvää ja huonoa / siellä missä tie päättyy, se myös alkaa / meri pyyhkii rannalta jäljet / mutta sieluun jäljet jäävät.”

7.–12. Abruka valss (S. Tuulik) 
Abrukan valssi on oodi Saarenmaan eteläpuolella sijaitsevalla pikku saarelle. Siellä on kaikki hyvin ja se pysyy kotina, vaikka elämä kuljettaisi kauas.

Jätä kommenttisi