Viron ystävä Esko Ollila on poissa

Blogi, Varia

Entinen ministeri ja Suomen Pankin johtokunnan pitkäaikainen jäsen Esko Ollila on kuollut lauantaina 1. joulukuuta. Ollila oli 78-vuotias. Hän oli syntynyt Rovaniemellä 14. heinäkuuta vuonna 1940.

Kuva: Esko Ollila puhuu SKS:n juhlasalissa instituutin ystävät ry:n perustamiskokouksessa 15. huhtikuuta 1996.

Viro-instituutin suuren tukijan ja Ystävät-yhdistyksen perustajan muistokirjoituksena julkaisemme otteen Kulle Raigin kirjasta Pitkä matka lähelle. Naapuriksi vapaa Viro. Kulle Raig oli vuonna 1995 perustetun Viro-instituutin Suomen-edustuston ensimmäinen toiminnanjohtaja.

“Yksi muotokuva Viro-galleriasta

Viro-harrastus ei koskaan Suomessa täysin hiipunut, ei edes silloin kun heimoaate ei enää ollutkaan ajan trendi, ja kun suomalaisissa koulukirjoissa Viro mainittiin vain siksi, että se oli yksi
Neuvostoliiton osavaltioista. Mitkä olivat niiden ihmisten taustat, joilla Juicea mukaillen Eesti was on their mind? Mitkä olivat heidän motiivinsa auttaa Viroa ja virolaisia? Useat heistä olivat saaneet Viro-tartunnan kotoaan, monelle innostus tuli virolaisen taiteen, kirjallisuuden tai musiikin kautta. Joku muisti, että vanhemmat tai isovanhemmat olivat käyneet ostamassa radion Tallinnasta tai syöneet herkullisen lounaan Harju-kadun Kultaisessa Leijonassa (Kuld Lõvi oli Tallinnan hienoin hotelli ja ravintola 1930-luvulla). Joku oli kuullut ihailevia tarinoita suurista virolaisista laulujuhlista, joku oli saattanut tavata kiinnostavan virolaisen.

Moninkertainen ministeri ja pankkimies Esko Ollila sai ensimmäisen tuntuman Viroon perhepiirissä. ”Minun isoäitini ja tätini olivat sellaisia Viro-entusiasteja, erityisesti kuitenkin äiti. Hän oli kätilö, ainoa terveysviranomainen paikkakunnalla. Asuimme Pekkalan kylässä Kemijoen rannalla. Maalaistaloksi meillä oli paljon kirjoja, eikä ihme, sillä joululahjaksi ei koskaan saatu mitään muuta kuin kirjoja. Joukossa oli vuonna 1940 ilmestynyt virolaisen runouden antologia Eestin runotar, sitä luettiin kovasti, äiti tykkäsi hirveästi Marie Underin soneteista. ”Sireenien aikaan” oli lempiruno. Se tihkui erotiikkaa: ’… ja öisin uneton, en enää makaa, mua sydän hehkuvana ahdistaa, nyt sireenien kaunein aika saa! Kuink´ olla voisin viileä ja vakaa?…’ Äiti oli uskonnollinen ihminen, teini-ikäisenä kiusasin häntä vähän kysymällä, miten se sopii uskovaiselle ihmiselle lukea niin eroottista runoutta. En muista, mikä oli vastaus.”

”Myöhemmin, kun Virosta ei kirjoja enää saatu, niitä hankittiin Ruotsista, esimerkiksi äiti luki Valev Uibopuuta. Yhdeksänvuotiaana löysin sellaisen parlöörin, suomalais-virolaisen keskustelusanakirjan ja päätin opetella viroa puhumaan. Innokkaana luin sitä, mutta äkkiä se homma lopahti. Parlööristä muistan yhden lauseen: avage kohver, olge hää eli olkaa hyvä, avatkaa matkalaukku.”

”Äiti vertasi Viroa ja Suomea. Me asuttiin hyvin vaatimattomasti. Oli kamala tuoreesta puusta talo, ei mitään eristyksiä, vaan hirsien välissä oli sammalta. Setä asui peräti korsussa, oli paljon lapsia ja ruoasta pula. Äiti lohdutti, että kyllä meillä tiukkaa on, mutta onhan meillä sentään vapaus, virolaisilla ei ole mitään.”

Oppikouluaikana Eskolla oli kirjeenvaihtotoveri Tallinnassa, ja Ruotsissa asuvia virolaisia hän tapasi Pohjois-Pohjalaisessa Osakunnassa. Sitten tapahtui niin, että tuttu kirjailija tarjosi luettavaksi Lennart Meren kirjaa Revontulten porteilla, joka oli juuri ilmestynyt ja saanut loistavat arvostelut. ”Hän sanoi, että sinä kun olet kiinnostunut niistä ugreista-mugreista, luepa tuo. Minä luin ja minulle kävi niin kuin Runebergin Vänrikki Stoolin runossa, että luin rivin, luin kaks, vereni tunsin kuumemmaks. Kirjoitin faniletterin Lennartille ja siitä alkoi kirjeenvaihto, aluksi vaihdettiin muutama hyvää joulua -kortti, sitten kirjoitettiin jo muutama rivi. Lennart oli aika arka kirjoittamaan mitään, minä taas kirjoitin niitä näitä liirum-laarumia. Näin minun Viro-kuvioni hahmottui.”

Yhteydestä Lennart Mereen hahmottui myös toinen kuvio – Viron pyyteetön tukeminen ja auttaminen. Eskon mukaan Suomen Pankissa oltiin hyvin ymmärtäväisiä hänen Viro-harrastuksiaan kohtaan. Meren valtiovierailulla 1995 ei voitu presidentin vastaanottoa järjestää Viron suurlähetystössä, jossa oli peruskorjaus meneillään. Ratkaisu kuitenkin keksittiin. ”Minä annoin luvan käyttää Suomen Pankin juhlatiloja. Menin sitten esimieheni Sirkka Hämäläisen luokse ja sanoin, ettei tätä nyt millään voi perua, tulee skandaali ja minä eroan. Sirkka ymmärsi ja sai korkean kunniamerkin Virolta.”

Ugreja harrastavan pankkimiehen Viron-tuntemusta ja kontakteja käyttivät hyväkseen monet suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajat. Hän järjesti pankin tiloissa useita esitelmätilaisuuksia, joissa kävivät ainakin Marju Lauristin ja Edgar Savisaar, myös Lennart Meri ja Paavo Väyrynen tapasivat siellä erinäisiä kertoja. Kaikista tilaisuuksista Esko lähetti selostukset presidentti Koivistolle. Huhtikuussa 1990 tuli mukaan kansainvälinen ulottuvuus kun USA:n varapresidentti Walter Mondale tapasi pankin suojissa Marju Lauristinin.

Esko oli tutkinut Viron historiaa ja suomalais-virolaisia suhteita. Tammikuussa 1992 pääministeri Edgar Savisaar haki ja sai öljyä Nesteeltä Suomen valtion antamia takuita vastaan. Samana vuonna itsenäisyyspäivän tienoilla Esko Aho tarvitsi puheen jollekin vastaanotolle. ”Hän pyysi, että kirjoittaisin sen. Kaivoin historian hämärästä vanhan jutun ensimmäisen maailmansodan ajalta. Virolla oli silloinkin hätä: ei ollut viljaa. Suomi antoi ja ryhtyi myös takaajaksi. Svinhufvud oli silloin sanonut, että ei ne kuitenkaan maksa. Mutta toisin kävi, kaikki maksettiin. Niin kuin maksettiin öljykin. Virolaisista oli mieluisaa kuulla, että Suomen pääministeri veti esiin sellaisen vertailun.”

Vuoden 1995 lokakuussa alkoi Helsingissä toimia Viron ensimmäinen maan rajojen ulkopuolelle perustettu kulttuuri-instituutti. Rahasta oli huutava pula. Esko riensi avukseni ja ehdotti, että perustettaisiin Viro-instituutin ystävät ry, joka voisi tukea instituutin projekteja ja tapahtumia sekä aatteellisesti että taloudellisesti. Hanke toteutui ja tuotti tulosta, jäseniä hankittiin eri elämänalueilta. Aktiivisimmin pyrki ystävien varallisuutta kartuttamaan puheenjohtaja Esko Ollila itse. Yhdistys toimii tänäkin päivänä ja on monella tavalla mukana instituutin toiminnassa.”