Rakkautta ja anarkiaa: Virolaiset elokuvat

14.-24.9.2017 Helsinki

Tapahtumia

Helsingin kansainvälinen elokuvafestivaali eli järjestyksessään 30. Rakkautta ja anarkiaa 14.-24.9. tuo elävän kuvan ystäville taas runsaasti katsottavaa myös Virosta. Poimimme virolaiset ja Viroa sivuavat elokuvat tähän.

Ikitie (2017). Ohjaaja AJ Annila. To 14.9. klo 20.30 Savoy-teatteri
Ikitietä – sen Hopea-kolhoosia – kuvattiin Virossa, sillä maan uusi tukijärjestelmä houkuttelee kansainvälisiä elokuvatuotantoja. Idea on yksinkertainen: jos päätät tehdä elokuvasi Virossa, saat maassa syntyneistä kuluista 30 prosenttia takaisin. Toinen hyvä syy valita Viro kuvauskohteeksi oli romaanin tarina. Tapahtumat sijoittuvat isolta osin 1930-luvun Neuvostoliittoon, ja Virosta löytyi lähes autenttisia kuvauspaikkoja. Ikitie tiedetään jo vaikuttavaksi elokuvaksi, mutta merkittävä se on siksikin, että siinä nähdään virolaisen Lembit Ulfsakin viimeiseksi jäänyt elokuvarooli.

Loikkarit (Sangarid, 2017). Ohjaaja Jaak Kilmi. La 16.9. klo 16.00 Elisa Kulma ja 18.30 Kinopalatsi 7. Molemmat vierasnäytöksiä, paikalla ohjaaja Jaak Kilmi.
Neukkunostalgiaa, kreisikomediaa ja pilkahdus yhteiskuntakritiikkiä – niillä mennään eikä meinata.
Kolme kaverusta päätyy hullun pakomatkan päätteeksi Ruotsiin, missä heitä juhlitaan neuvostotyranniaa vastaan nousseina idealistisina sankareina. Seuraa kapitalismin opettelua ja absurdin puolelle keikahtavia käänteitä, joihin liittyvät sukkahousuhevi, porno ja Riitta Väisänen.
Ohjaaja Jaak Kilmi tunnetaan muun muassa hulvattomasta puolifiktiivisestä dokumenttielokuvastaan Disko ja ydinsota. Myös Loikkarit perustuu tositapahtumiin, vaikka se alkuteksteissä kielletäänkin.

Soviet Hippies (Nõukogude hipid, 2017). Ohjaaja Terje Toomistu.
Ma 18.9. klo 20.45 Andorra, ti 19.9. klo 12.15 Kinopalatsi 9, la 23.9. klo 14.00 Kinopalatsi 7.
Neuvostoliitossa The Beatlesista oli lyhyt matka psykiatriseen sairaalaan, insuliinihoitoihin ja tiedottomiin kouristuskohtauksiin. Jos puki väärät vaatteet tai kasvatti tukkaa, kuritus tuli melkein varmasti. Rauhan ja rakkauden kannattaminen ei siinä paljon auttanut.
Nyt maailma on avartunut, mutta kaikkien marikääröt ja rahisevat levysoittimet eivät silti ole joutaneet vintille. Sinnikkäimmät ovat eläneet hippiaatteelle jo miltei 50 vuotta. Heistä kertoo Terje Toomistun nostalgissävytteinen Neuvostohipit.
Avartava matka vie Neuvostoliiton puistoihin ja tienvarsille, ja lopulta nykypäivän automatkalle, jossa happiviiksien uhallakin pyritään kohti Moskovan kokoontumista. Vanhoilla hipeillä riittää vielä maailmaa parannettavaksi. Poliittinen palokin kipinöi, kunhan vain ensin on polteltu sauhut loppuun.

November (2017). Ohjaaja Rainer Sarnet.
Ma 18.9. klo 18.15 Korjaamo Kino Kulmasali, ke 20.9. klo 20.45 Andorra, la 23.9. klo 21.00 Korjaamo Kino Elokuvasali, su 24.9. klo 21.00 Orion.
Andrus Kivirähkin Riihiukko-romaaniin perustuvassa, virolaisohjaaja Rainer Sarnetin Novemberissa kuolleet aterioivat elävien kanssa ja naiset juoksevat susina. Paholaista sumutetaan siinä missä perheenjäseniä, jos oma etu tai päähänpisto niin vaatii.
Synnit jatkaisivat rauhaisaa siirtymäänsä isiltä pojille, ellei kuvaan astuisi rakkaus. Hans (Jörgen Liik) lankeaa kylään saapuvaan äveriääseen ihanuuteen ja sulkee silmänsä naapurintyttö Liinan (Rea Lest) kaihoisilta katseilta. Kolmiodraama vaatii murhanhimoa, sielunkauppaa ja nationalististen aatteiden heräämistä.

Lühikesed tervitused Eestist!
Valikoima uusia lyhytelokuvia Virosta / Kokonaiskesto noin 81 min / K16
Ke 20.9. klo 14.00 Kinopalatsi 6

Ice. Ohjaus Anna Hints
Jää / Viro, Ranska, Luxemburg / 2017 / 15 min
Harri työskentelee Viron armeijassa. Hän on eronnut ja näkee 10-vuotiasta poikaansa vain lomillaan. Harri yrittää hyvitellä menetettyä aikaa järjestämällä talvisen isä–poika-seikkailun saarelle. Myöhästyttyään viimeisestä lautasta Harri päättää ajaa perille jään yli.

Helen’s Birthday. Ohjaus Tanno Mee
Viro / 2017 / 19 min
Avioeroaan sureva keski-ikäinen Helen raahataan syntymäpäivänään yökerhoon. Helen ei pysty antautumaan uusille mahdollisuuksille, vaan päätyy yön tunteina tunkeutumaan entiseen kotiinsa.

Fatcula. Ohjaus Martinus Daane Klemet
Viro / 2016 / 10 min
Urheiluseuran tilojen viereen rakennettu mystinen kauneuskirurgian klinikka uhkaa tuhota seuran omistajan. Mitä klinikalla oikein tapahtuu? Ratkaisu tuntuu löytyvän “rasvanpolttoainetta” sisältävästä pullosta.

Elo. Ohjaus Helen Takkin
Viro / 2017 / 15 min
Elo vihaa päiväkotia. Hän ei ymmärrä miksi hänen täytyy viettää aikaa vankilassa, houkuttelevien ja salaperäisten asioiden ulottumattomissa. Elo tekee pakosuunnitelman, mutta eräänä päivänä päiväkotiin saapuu uusi, kiva opettaja Helena. Elo ihastuu tähän päätä pahkaa, mutta kokee pian myös ensimmäiset sydänsurunsa.

Manivald. Ohjaus Chintis Lundgren
Viro, Kroatia / 2017 / 11 min
Nuori ja kuuma putkimies Toomas panee Manivaldin ja hänen äitinsä harmoonisen elämän ylösalaisin.

Empty Space. Ohjaus Ülo Pikkov
Tühi room / Viro / 2016 / 11 min
10-vuotias tyttö hinkui koiranpentua syntymäpäivälahjaksi. Pettymyksekseen hän ei saanut koiraa vaan isän, jonka ei tiennyt olevan elossa. Tositapahtumiin perustuva animaatio unelmasta, joka herää elokuvan avulla eloon.

Pulpettikinon lyhytelokuvanäytös 1
Näytös tarjoaa visuaalisesti huikaisevan kattauksen eurooppalaista animaatiota. Suositellaan 3-vuotiaasta ylöspäin.
Ke 20.9. klo 9.30 näytös Savoy-teatterissa on pääasiassa suunnattu kouluille. Lastenlauantain 23.9. klo 11 näytökseen Korjaamon vintille on vapaa pääsy!
Virosta mukana:

Miriamin kanan haaveilut
Andres Tenusaar
Viro / 2016 / 5min
Pikkuveli ja isä rakentavat lennokkia sadepäivän ratoksi. Miriam puolestaan katselee albumia eteläisistä maista ja kaukokaipuu iskee myös kanaan.

Miriam järvellä
Riho Unt
Viro / 2017 / 5 min
Miriam on perheensä kanssa retkellä järvellä. Pitkän ja väsyttävän päivän jälkeen koko perhe lepäilee teltassa, mutta kana ei saa unta. Aamulla selviää, mikä kanaa piti hereillä.

Baltic Film and Media School
Lyhytelokuvia Tallinnan yliopiston Baltic Film and Media Schoolista. Kokonaiskesto noin 56 min / K12.
Ke 20.9. klo 21.00 Dubrovnik Bar (Andorra)

The Death of a Government Clerk (Ametniku surm). Ohjaus Rebeka Rummel
Valtiolle työskentelevä Ivan yrittää kaikkensa ettei erottuisi joukosta. Tätä ei ainakaan edistä aivastus korkeampaa toimihenkilöä päin. Tarina näyttää, mitä loputon vainoharhaisuus ja jatkuva pelko voi heikolle ihmismielelle tehdä.

The Woman is to Blame (Naine on süüdi). Ohjaus Sandra Kartau
Saatuaan edellisen tutkintansa päätökseen, konstaapeli alkaa tutkia uutta murhaa yhdessä vaimonsa ja sihteerinsä Leilin kanssa. Tuomioon riittää yksinkertaisinkin todistusaineisto. Leili saa selville murhan motiivin, mutta ansaitseeko murhaaja kuoleman? Vain ne, jotka ymmärtävät, tietävät vastauksen.

Recover connection (Taasta side). Ohjaus Tõnis Pill
Nuori poliisi Siim soluttautuu alamaailmaan napatakseen pääpahiksen. Operaatio heittää häränpyllyä, kun selviää, että Siimin oma isä on yksi pahiksista. Isä ja poika löytävät jälleen toisensa ja vanhat haavat revitään auki.

Ilta jatkuu Viro-klubilla!

Animoitu Eurooppa – Animoituja lyhytelokuvia Euroopasta
Kokonaiskesto noin 74 min / K16. La 23.9. klo 14.00 Kinopalatsi 8
Virosta mukana
Manivald. Ohjaus Chintis Lundgren
Viro, Kroatia / 2017 / 11 min
Kuuma nuori putkimies Toomas panee Manivaldin ja tämän äidin harmonisen elämän sekaisin.

Yhteistyössä R&A, Viron Suomen-suurlähetystö ja Viro-instituutti.