Kuvassa virolaisyhtye Frankie Animal

Viro-klubi | 29. Rakkautta & Anarkiaa

KE 21.9.2016 KLO 21–02 Dubrovnik, Eerikinkatu 11 Eerikinkatu 11, Helsinki

Tapahtumia

Viro-instituutin & Viron suurlähetystön juhlat Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin yhteydessä tarjoavat sekä tuoretta virolaista elokuvaa että uutta musiikkia.

Viro-klubin alussa esitetään Baltic Film and Media Schoolin -lyhytelokuvanäytös. Noin tunnin pituisessa ohjelmassa nähdään lyhytelokuvia neljältä opiskelija-ohjaajalta: Epp Kubun Work With The Pain, Ilina Perianovan Eat Me!, Tormi Toropin Fading Beauty ja Tõnis Pillin Counterpoint.

Elokuvien jälkeen bileosuudesta vastaa Frankie Animal, indierockia soittava virolaisyhtye, joka on toiminut vuodesta 2012. Bändin musiikki on yhtä aikaa hellä ja voimakas, heidän konserttinsa tunteellisia ja intiimejä. Yhtyeen äänikuvassa on tunnistettavissa vaikutuksia Feististä Arctic Monkeysiin. Kuluvan vuoden huhtikuussa ilmestyi myös kokoonpanon ensimmäinen studiolevy The Backbeat.

Klubiin on vapaa pääsy / K-18.

Koko ohjelmistossa on tänä vuonna kolme virolaiselokuvaa: Kadri Kõusaarin Mother, Liina Paakspuun Heart of a Wolf ja Triin Ruumetin The Days That Confused.

Kaikki virolaiset elokuvat festivaaliohjelmistossa on tekstitetty englanniksi.
Tarkemmat näytösajat, elokuvateatterit ja lippujen hinnat löytyvät Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kotisivuilta.

Kuuntele Frankie Animalia SoundCloudista: